
Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan järjestyksestäkin, sillä päivitin hieman nukkumishuoneen säilytysratkaisuja. Nukkumishuone on siis meillä lastenhuoneista se, jossa kaksi vanhempaa sisarusta nukkuvat. Lisäksi nukkumishuone on mieheni työhuone päivisin.
Olemme halunneet pitää huoneessa rauhallisen tunnelman monestakin syytä. Toki siksi, että lapsilla olisi huoneessa iltaisin levollinen olla. Poistaako se leikki-ikäisten iltavilliydet? Ei tietenkään! Silti vähäinen määrä ärsykkeitä lisää meidän perheessämme yhden jos toisenkin kaipaamaa seesteisyyttä arjen ärsyketulvassa.

Toiseksi olemme halunneet suosia huoneessa rauhallista tunnelmaa huoneen sijainnin takia. Nukkumishuone avautuu olohuoneen ja ruokailutilan sivusta, ja näkyy siksi yleisiin tiloihin.
Nukkumihuoneessa säilytetään kaikkien kolmen lapsen vaatteiden lisäksi unikaverit sekä nykyään myös kirjaston lastenkirjat ja muut kyseisellä hetkellä luvussa olevat lasten lehdet ja kirjat.

Säilytin ensin kirjaston kirjat leikkihuoneessa, niin kuin meidän omatkin lastenkirjat, mutta se ei osoittautunut käytännölliseksi. Kirjoja tuotiin kuitenkin iltasaduiksi nukkumishuoneeseen – ja tietysti hyvä niin! Se, että kirjaston kirjat siirtyivät leikkihuoneesta nukkumishuoneeseen, on lisännyt meillä lasten kanssa lukemisen määrää.
Se ei kuitenkaan pidemmän päälle toiminut, että kirjat lojuivat lattialla. Myöskään unikaverit eivät enää pysyneet koreissaan. Näin ollen aloin miettiä nukkumishuoneeseen jonkinlaista selkeää säilytyskalustetta.

Päädyin kauniisti tikattuun säilytyspenkkiin, jonka sävy on hyvin lähellä sohviemme kangasta. Penkki ei ole lasten huonekaluosastolta, vaan ihan tavallinen huonekalu. Ajattelinkin, että penkki voi myöhemmin palvella muussakin käytössä. Pitäisin tästä kovasti myös omassa makuuhuoneessa, jos se vain mahtuisi.

Tilasin säilytyspenkin On24.fi-verkkokaupasta. Siihen nähden, että verkkokauppa ei ole minulle entuudestaan tuttu, enkä ollut nähnyt kalustetta livenä, yllätyin penkistä oikein positiivisesti. Pitkää käyttökokemusta ei meillä ei tietenkään vielä ole, mutta tässä vaiheessa penkki vaikuttaa kaikin puolin hyvin viimeistellyltä.

Suhtaudun lastenhuoneisiin niin, että kaikki ratkaisut ovat väistämättä väliaikaisia, kun kolmea eri ikäistä lasta sovittaa kahteen lastenhuoneeseen. Jossain vaiheessa edessä on varmasti jonkinlaisia muutostarpeita.
Väliaikaisten ratkaisujen on kuitenkin tärkeä toimia ja palvella juuri nyt. Olen tyytyväinen, että kirjaston kirjat ja unikaverit ovat nyt penkissä säilössä siististi, mutta kuitenkin helposti saatavissa. Nallekori säilöö vauvan leluja ja torkkupeittoja.