Kaupallinen yhteistyö, Midsona ja Asennemedia
Terveisiä kotitoimistolta: tänään kirjoitan teille ensimmäistä kertaa yrittäjyydestäni. Ennen kuin mennään siihen, millaista elämäni yrittäjänä on ja miten tuen jaksamistani, kerron siitä, miksi ylipäätään olen yrittäjä. Omalla kohdallani kyse ei ole ollut aktiivisesta päätöksestä ryhtyä yrittäjäksi, vaan tapahtumien ketjusta, joka on vienyt minut vaivihkaa kohti yrittäjyyttä.
En olisi yrittäjä, ellen olisi alkanut viisi vuotta sitten tallentaa sisustuskurssin muistiinpanoja blogiksi. En olisi yrittäjä, ellei kohtaloni olisi ollut tavata Asennemedian perustajaa. En olisi yrittäjä, ellette te lukijat lukisi blogiani. En olisi yrittäjä, ellei vaikuttajaviestintä olisi alana kehittynyt ja ellei yhteistyökumppani sponsoroisi tätäkin kirjoitustani. En olisi yrittäjä, ellei kärsivällinen mieheni olisi auttanut minua alkuun paperitöissä. En olisi yrittäjä, ellen olisi ollut äitiyslomalla ja ellei meillä olisi pientä lasta. En olisi yrittäjä, ellei meillä olisi maltilliset asuntolainamenot. En olisi yrittäjä, ellei taloutemme toisella aikuisella olisi vakituisia tuloja. En olisi yrittäjä, ellei työnantajani olisi mennyt äitiyslomani aikana konkurssiin.
Mutta en myöskään olisi yrittäjä, ellen olisi itse itselleni raivannut tietä: tehnyt ensin vuosia blogia vapaa-ajan kustannuksella ja säästänyt ylimääräistä palkkaa puskuriksi it-laukkujen ostamisen sijaan.
Kuten huomaatte, aika monta ehtoa on pitänyt täyttyä, että olen – siis uskallan olla – kokopäiväinen yrittäjä. Haluan puhua yrittäjyydestä avoimesti, sillä olen kyllästynyt girlboss- ja bosslady-romantisointiin. Etenkin turvallisuushakuisena ja asuntolainallisena perheellisenä kolmekymppisenä sitä miettii väkisinkin vähän muutakin kuin sitä, kuinka mediaseksikäs oman tulonlähteen hashtag on.
Yrittäjyys on toki oman elämänsä herruutta, mutta myös sitä, ettei ensi kuun tuloista välttämättä ole varmuutta. Kirjoittaisin teemasta enemmänkin, mutta minun ei tarvitse, sillä kaiken on jo sanonut Visual Diaryn Saara omanlaiseksi blogimaailman klassikoksi nousseessa postauksessaan #Girlboss vai #miehenelättämä? Kuten heti alussa myönsin, en itse uskaltaisi olla yrittäjä, ellei taloutemme toisella aikuisella olisi vakituisia tuloja ja ellemme me molemmat olisi säästäneet perheellemme puskuria. Mieheni ei minua elätä, mutta olemme yhdessä pelanneet korttimme niin, että toisen meistä on mahdollista sietää tulojen epävarmuutta.
Oma yrittäjyyteni koostuu blogitöistä sekä muista markkinoinnin ja viestinnän freelancer-hommista. Taustaltani olen mainontaan ja yritysviestintään erikoistunut tradenomi, jolla tuli juuri kymmenen vuotta täyteen valmistumisesta. Valmistumisen jälkeen ennen yrittäjyyttä työskentelin viestintätoimistossa tiedottajana ja tavaratalomarkkinoinnissa sisällöntuottajana ja copywriterina.
Yrittäjänä koen olevani aina töissä enkä koskaan töissä. Parhaiten tämä konkritisoitui edellisellä Espanjan-matkalla. Vaikka voin ihan hyvin olla viikon päivittämättä blogia, ja useimmiten lomalla olenkin, työni luonteeseen kuuluu tarkistaa sähköpostit ja ilmoitukset monta kertaa päivässä. Kampanjat eivät odota, vaan tarjouksiin on reagoitava heti. Näin olin ikään kuin koko viikon töissä, mutta tavallaan samanaikaisesti ikuisella lomalla, sillä viimeisenä matkapäivänä ei iskenyt lainkaan sitä tyypillistä töihinpaluuahdistusta.
Yrittäjyyden hyvinä puolina pidän vaihtelevuutta (jokainen päivä on erilainen), joustavuutta (työtä voi tehdä milloin vain, missä vain), vapautta (olen tilivelvollinen ainoastaan itselleni), luovuutta (saan toteuttaa itseäni), verkostoitumista (tapaan usein uusia ihmisiä), mahdollisuuksia (kaikki ansiot tulevat suoraan itselle) ja tehokkuutta (aikaa ei mene työmatkoihin tai kellokorttikultuuriin).
Yrittäjyyden huonompia puolia taas ovat epävarmuus (tulot eivät ole säännölliset), epäyhteisöllisyys (perinteistä työyhteisöä ei ole), jaksaminen (yrittäjä on aina töissä) ja vastuun kantaminen yksin (sairastapauksessa kukaan ei tuuraa).
Yrittäjänä olen joutunut alkaa kiinnittää jaksamiseeni paljon aikaista enemmän huomiota erityisesti siitä syystä, että töitä tulee helposti tehtyä liikaa, kuten sanottu lomilla, mutta myös tavallisella viikolla työpäivän lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin. Väsymyksen ja uupumisen ehkäisemiseksi olen juonut koko kevään päivittäin kasvipohjaista Salus Floradix -luontaistuotetta. Floradix-ravintolisässä rauta ja vitamiinit nautitaan nestemäisesti täysmehu-yrttiuutoksena. Kyseessä on säilöntä- ja väriaineeton kasvipohjainen tuote, joka vieläpä maistuu miellyttävältä, sekamehumaiselta.
Floradix sisältää rautaa vatsaystävällisessä, suolistolle hellävaraisessa ja mikä tärkeintä hyvin imeytyvässä muodossa. Raudan imeytymistehon kannalta ei ole samantekevää, missä muodossa rauta ravintolisässä on, vaan nestemäisenä se imeytyy kaikista parhaiten. Floradix sopii kaikille, mutta erityisesti meille naisille, odottaville ja imettäville äideille, kasvissyöjille, toipilaille, kuntoilijoille sekä töistä ja opiskeluista kuormittuneille.
Rauta on elimistöllemme välttämätöntä ja sen puute voi väsymyksen lisäksi näkyä muun muassa alakuloisuutena, hermostuneisuutena, huimauksena, vetämättömyytenä, päänsärkynä, kalpeutena, ihon kuivumisena ja hiusten lähtemisenä. Raudan, yrttiuutteiden ja hedelmämehutiivisteiden lisäksi Floradix sisältää C- ja B-vitamiineja. Saksalainen luontaistuote on yli satavuotias, mikä mielestäni heijastuu ihanalla tavalla tuotteeseen: päivittäistä rohtoa ottaessa tulee sellainen olo, että nyt ollaan hyvällä tavalla terveyden perusasioiden äärellä. Suurin osa yrteistä ovat luomuviljeltyjä.
Yrittäjänä ansaitsen tällä hetkellä keskimäärin aika saman kuin perus palkkatöissä ansaitsisin. En siis ole yrittäjä, jotta rikastuisin, vaan olen yrittäjä, jotta voin elää joustavampaa elämää pienen lapsen kanssa. Tässä elämäntilanteessa yrittäjyys on minulle nimenomaan arvovalinta, joka heijastuu ihan kaikkeen, myös kotiin ja asumiseen. Hulppean talon omistajana en pystyisi kantamaan riskiä epäsäännöllisistä tuloista, kun taas kompaktin kodin maltillisen asuntolainan tiedän pystyväni maksamaan vähän huonompanakin kuukautena. Minusta yrittäjäksi ryhtymisessä onkin yhtä oleellista puhua menoista kuin tuloista. Se kun on hyvin subjektiivista, mikä summa itse kullakin riittää elämiseen.
Itse suhtaudun yrittäjyyteen muutama kuukausi kerrallaan. En ole määrittänyt suunnitelmaa sille, kuinka pitkään jatkan yrittäjänä tai missä vaiheessa palaan palkkatyöhön, enkä halua määrittääkään. Yrittäjyys on opettanut minulle hetkessä elämistä, mikä tuntuu arvokkaalta viisivuotissuunnitelmia suosivassa yhteiskunnassa.
Hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä siksikään, että yrittäjänä tunteet vaihtelevat aivan laidasta laitaan: aamulla olet mielettömän innostuneessa flow-tilassa, illalla sitä mieltä, ettei mistään tule mitään ja joudut vähintäänkin sillan alle. Näissä hetkissä muistutan itselleni, ettei tavallinenkaan päivätyö stressitöntä ole, niin miksi olisi yrittäjyyskään. Oikeastaan omalla tavallani jopa pidän epävarmuudesta, sillä tietty nöyryys on minusta aina hyväksi: se, ettei töitä varsinkaan yrittäjyyden alkuvaiheessa tule automaattisesti ovista ja ikkunoista, opettaa sisukkuutta, oma-aloitteisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä.
Kaiken kaikkiaan koen valtavan etuoikeutetuksi sen, että saan ansaita elantoni tekemällä sitä, mitä rakastan. Sitä en ole unohtanut vielä yhtenäkään päivänä sen enempää työajan puitteissa kuin iltaisin tai viikonloppuisin työskennellessä. Vähän tällainen hihhuli kun olen, pidän yrittäjyyttä kohtalonani. Ei kai työnantajani sattumalta mennyt konkurssiin juuri äitiyslomani aikana. Ensin järkyttävältä tuntuneesta uutisesta tulikin yksiä elämäni tärkeimpiä suunnanmuuttajia: se positiivinen potku, jonka tarvitsin rohkaistuakseni kokeilla omia siipiäni.
