*Kirja saatu arvostelukappaleena
Tuntuu, että arjen osalta uusi vuosi on enemmänkin kesäloman jälkeen alkusyksystä, kun pitkästä lomamoodista palataan jälleen rytmiin ja media täyttyy paluu arkeen -kirjoituksista. Tällä kertaa kuitenkin itselleni vuodenvaihde oli osuva ajankohta tarkastella arkiruokatottumuksia uusiksi.
Meillä meni koko syksy enemmän tai vähemmän retuperälle arkiruoan kanssa – toki perustellusti, sillä muutto kaikkine puolineen oman asunnon myymisestä asioiden hoitamiseen ja kotiutumiseen vei ruokasuunnitteluun ja kokkaamiseen käytettävää kapasiteettia.
Entinen suunnitelmallinen syöminen oli tipotiessään ja tilalla oli jokapäiväinen päiväkodinjälkeinen no mitäs tänään, haetaanko makaronilaatikko lähikaupasta vai kurvataanko drive in -hampurilaishakuun. Kaiken kruunasi se, kun loppuvuodesta wolttaamisen mahdollisuus rantautui myös meidän alueellemme. No pitäisikö tänään tilata, kun ei kaapissa ole mitään.
Suhtaudun itse syömiseen rennosti ja jattelen tällaisten pätkien kuuluvat elämään. Itsehän olen suorastaan hyvien valmiiden ja puolivalmiiden lähettiläs, enkä ole koskaan kokenut häpeää siitä, että en tee kaikkea itse.
Kuitenkin kuukausien jälkeen aloin kovasti kaivata ruokahuoltoon ryhtiä ja järkeä. Valmismakaronilaatikko tökki eikä sama (kuitenkin loppujen lopuksi tylsähkö) tilausruoka tuntunut enää nautinnolliselta. Meidän kotiutumisemmekin alkoi olla jo siinä pisteessä, että se ei ollut enää syy vaan tekosyy tukeutua jatkuvasti johonkin tämäntyyppiseen ratkaisuun. En laskenut, mutta laskemattakin tiedän, että suunnittelemattomuudella ja wolttaamisella meillä meni loppuvuodesta ruokaan huomattavasti enemmän rahaa kuin tavallisesti.
Eikä siinä mitään: kaikkea, kuten arjen apua, ei voi rahassa mitata!
Minä vain henkilökohtaisesti heräsin siihen, että nyt käytän omia reserssejani väärin. Nimittäin jos minulla (tätä poikkausaikaa lukuun ottamatta) joku vahvuus on, niin se on juuri se, että pystyn tekemään aterian vaikka sinapista ja sähkövalosta.
Päätin, että jatkossa tilaamme ruokaa siitä syystä, että meidän tekee jotain erityistä mieli, tai että on jokin erityisempi tilanne. Vain siksi, että kaapissa ei muka ole mitään, en halua ruokaa tilata. Ne eurot käytän huomattavasti mieluummin siisvouspalveluun – tai sitten oikein hyvään ravintolaillalliseen, sellaiseen, joka ei vain satu olemaan wolttausyhteyden päässä, vaan johon mennään varta vasten.
Näin ollen aloitin vuoden siivoamalla keittiön, tekemällä inventaarion nykyisistä ruoista ja suunnittelemalla tulevia. Toki paljon oli tullut käytyä läpi muutossakin, mutta muutaman kuukauden asumisen jälkeen oli hyvä aika ottaa keittiöön pieni toisen aallon katsaus.
Otin esille kaikki vanhentuneet tai vanhentumassa olevat kuivaruoat, ja päätin, että ne me söisimme ensimmäiseksi pois. Se olikin muuten kaikkien aikojen helpoin ruokaviikko, kun ei tarvinnut miettiä, mitä tekee mieli, vaan ruokalista koostui siitä, mikä kaapissa odotti syömistään.
Sen jälkeen jatkoin pakkasen kimppuun. Iso pakkanen liittyy muuten tähän hätävaroihin panostamisen ajatukseen: kun meillä kerran nyt on ihanan iso pakastin, josta haaveilin, miksi ei siellä aina olisi ne varapitsat ja muut hätävarat. Olen kuitenkin löytänyt kaupan pakastealtaasta runsaasti mieluisia vakkareita aina lapsen lemppareista pelmeneistä kalamurekepihveihin ja gratiineihin.
Tyhjensin pakastimen nykyisistä ruoista ja jaoittelin ne kategorioihin: pitsat, marjat ja hedelmät, kasvikset ja juurekset, lisukkeet ja peruna, leipä ja leivonnaiset, kala ja liha sekä jäätelö ja jäät. Entisen kaikki sekaisin siellä täällä -sekamelskan sijaan nyt minun on helpompi katsoa, mitä pakkasesta puuttuu ja tehdä täydennyksiä sen mukaan.
Parhaimpina viikkoina suunnittelen viikon ruoat ja tilaan kaiken K-ruoan verkkokaupasta kotiovelle. Tämän tavan aloitin jo viisi vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi. Välissä vain on (ymmärrettävästi) ollut näitä aikoja, kun kapasitetti tällaiseen suunnitelmallisuuteen ei ole riittänyt.
Kuitenkin minua auttaa se, että toimin näin keskitetysti ja suunnitelmallisesti edes osan aikaa arjesta. Tai että teen välillä isomman tilauksen ihan vain siitä näkökulmasta, että täytän hätavarat: mainitut pakkaseen ja kuivakaappiin vakkarit pastakastikkeista kikherneisiin.
Kikherneistä puheen olleen: yksi toiveeni tälle vuodelle (huom. ei lupaus, vaan lempeämmin toive tai ajatus), minulla on lisätä kasvisruokapuolelta eriyisesti kikherneiden, papujen ja linssien käyttöä.
Viimeksi tein niin, että kokkasin ison satsin arkibolognesea. Sen sijaan, että olisin laittanut monta pakettia jauhelihaa, laitoin yhden kolmasosan jauhelihaa ja kaksi kolmasosaa punaisia linssejä. Tämä bolognese upposi lapsille aivan yhtä hyvin kuin tavallinen, ja kuitenkin kastikkeessa oli 67 % vähemmän lihaa. Vaikka mieluusti luovun lihasta monella aterialla kokonaan, myös tällaista kiinalaisesta keittiöstä lainattua ajatusta tykkään hyödyntää, että liha on ikään kuin mauste. Kerroin tästä Instagram Storyssa, ja moni kiitti vinkistä, ettei ollut tällaista vaihtoehtoa ajatellutkaan. Siksi halusin sen vielä jakaa täällä.
No mistä sitä inspiraatiota arkiruokaan sitten saa? Yksi täsmävinkki minulla on lapsiperheisiin: uusi Samasta padasta 2.0 Puolessa tunnissa – lapsiperheen superhelpot lempparit.
Huomaan, että se, millainen resepti itse kullekin on helppo, vaihtelee aika paljon. Minä en päiväkodista tulevana perheenäitinä pidä helppona sitä, että ruoassa on monta vaihetta ja erikoiskaupan raaka-aineita, vaikka itsessään resepti ei olisikaan vaikea. Kun luvataan helppoa, todella odotan ja toivon helppoa, siis sellaista, jonka voin valmistella hetkessä simppelisti taapero lahkeessa roikkuen.
Tässä kirjassa lupaus lunastetaan ja koen oikeaa sielunsisaruutta kirjoittajan oikaisuajatuksen kanssa. Itsehän olen tehnyt oikaisemisesta oikean taidelajin ja joka kerta totean, että no eipä tullut yhtään sen huonompaa, vaikka jätinkin munakoisot itkettämättä tai muuta sen sellaista.
Löysin kirjasta heti yhden supersuosikin: neljän aineksen uuniravioli. Kirjan tekijän Outi Väisäsen saatesanoissa lukee: Tämä on ehkäpä nerokkain kehittämäni ruoka: siihen tulee neljä raaka-ainetta ja valmistus vie 5 minuuttia. Ja kaiken päälle maku on tosi hyvä. Meillä tämä on kiirepäivän klassikko.
Nerokas ruoka hyvinkin! Siinä vaiheessa, kun vuokaan kaadetaan valmista pastakastiketta, kermaa, ravioleja (myös tortillinit käy, testasimme, kun raviolit olivat loppu) ja revittyä mozzarellaa, ja uunista tulee lasagnea muistuttava herkullisen tomaattinen ja juustoinen vuoka uskomattoman vähällä vaivalla, tanssin pellavaessussani.
Voin suositella kirjaa kaikille teille, jotka kaipaatte lapsiperheisiin oikeasti nopeita, helppoja ja hyviä reseptejä. Ehdottomasti kokeiltavien listalla on myös ”Huikean helppo makaronilaatikko”. Sehän on juuri se ruoka, minkä olen kokenut liian vaivalloiseksi suhteessa lopputulokseen tehdä perinteisellä tavalla itse, mutta oikaisuversiota kokeilen tietenkin.
Minulle on tullut tästä arkiruokaryhtiliikkeestä tosi hyvä mieli. Jo vaikka kuinka monta kertaa on käynyt niin, että luulemme, ettei meillä ole syötävää illaksi ja sitten kuitenkin on. Ja monena viikkona olemme myös jälleen onnistuneet tekemään isot suunnitelmalliset ruokakauppatilaukset. Pitsaa suoraan laatikosta purkamisten keskellä -syömisessä on hetken oma romantiikkansa, mutta sen jälkeen tuntuu tosi kivalta saada jälleen arkiruokailuun joku järki – siis ei täydellinen järki, mutta joku järki!
