Kaupallinen yhteistyö, Silja Line ja Asennemedia
Nyt olemme mekin saaneet viimeisen kasteemme lapsiperheeksi: terveisiä tyttäremme ensimmäiseltä ruotsinristeilyltä! Ja myös hänen ensimmäiseltä joulumatkaltaan, siis kaikin puolin ihanalta viikonlopulta. Muutama teistä jo kyselikin Tukholman postauksen perään, joten kiva päästä tänään sunnuntaitunnelmissa jakamaan jouluterveiset naapurikaupungista.
Nousimme viime vuonna uudistettuun Silja Serenade -laivaan iltapäivällä työviikon päätteeksi asiaankuuluvin perjantaifiiliksin – edessä viikonloppu ja arjesta irtaantuminen. Vietän nykyään niin paljon aikaa kotona, molemmista lapsesta ja yrittäjyydestä johtuen, että maisemanvaihto on saanut ihan uuden merkityksen. Erityisen onnelliseksi minut teki lipputyyppi, Päivä Tukholmassa.
Jouduin oikein miettimään, koska olen ollut edellisen kerran Päivä Tukholmassa -risteilyllä. Teiniaikaan, jolloin härmässä oli vain muutama kansainvälinen vaateketju, netissä ei yhtäkään ja Tukholmassa tietenkin kaikki, joten maissaoloajan hyödyntäminen lähenteli maratonsuoritusta, kun juoksimme tytöissä liikkeestä toiseen etsimään, mitä lie silloin olikaan muodissa.
Onneksi tänä päivänä risteilyt sujuvat vähän leppoisemmissa merkeissä. Ilahduin positiivisesti, että Olympiaterminaalissa on lentokentältä tuttu oma portti lapsiperheille. Sisääntulo oli muutenkin todella miellyttävä kokemus: ystävällisen henkilökunnan lisäksi risteilijöitä oli vastaanottamassa tyylikäs jazzahtava joulumusiikki ja kahdella eurolla oli tarjolla raikas lasi Silja Linen italialaista Brioso Spumante Extra Dry -kuohuvaa. Tämän lomanaloituksen aikana ei tullut ikävä lentokonematkustamista. Kuinkakohan monta kertaa olisin jo ehtinyt selittää taaperolle, miksi turvavöistä ei saa nousta, ja miksi vieressä matkustava liikemies ei välttämättä halua viidettätoista rusinaa bleiserinsä pieleen.
Ensitöiksemme veimme matkatavaramme hyttiin ja lähdimme kohti Grand Buffetin joulupöytää tarkoin valituissa, ei keskivartaloa kiristävissä vaatteissa. Kuten olen kertonut joulufilosofiakseni, minusta sesongista nauttiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska kolme pyhäpäivää ei vain yksinkertaisesti riitä tyydyttämään tämän tason mäti- ja kalanhimoa. Laivat voivat muuttua, mutta yksi asia on ja pysyy: parasta risteilyllä on buffetin alkupalat. Itsehillintäni mätivatien edessä petti tälläkin kertaa. Yritin oikein kerätä sivistyneen annoksen kuvaamisen takia, mutta se suunnitelma ei varsinaisesti onnistunut – kuvassa näette mieheni lautasen.
Ruokien lisäksi odotin risteilyltä eniten perheen yhteistä aikaa ja joulustressin katkaisemista ennen kuin se ehtii edes alkaa. Olen oppinut itsestäni sen, että minulle ei sovi minkään sortin viime hetken joulupaniikki, vaan haluan hoitaa kaikki hyvissä ajoin ja keskitetysti, mihin laivamatka sopii erinomaisesti. Suunnittelinkin, että tämän joulun lahjaostokset hoidan yhden matkan taktiikalla, maalla ja merellä. Perheessämme on aika maltillinen joululahjojenantokulttuuri, mutta kyllä siitä silti pakettipinoa syntyy, kun muistaa oman perheen lisäksi viittä ihanaa kummilasta.
Tukholman aamu valkeni lauantaina kirkkaana. Hyppäsimme satamasta kohti keskustan Cityterminalenia laivabussilla, jonka alatilaan lastenvaunut kätevästi sai. Suuntasimme ensimmäiseksi kohti NK-tavarataloa. Ajattelinkin, että NK:lla saattaa vierähtää tovi, mutta sanotaanko näin, että vierähti kyllä ja muutama päälle. Ikonisissa tavarataloissa vain on erityistä jouluntaikaa ja niin paljon kaikkea katseltavaa tälle helmikorvakoruiselle tavaratalomummolle. Löysin leluosastolta pienimmille kummilapsilleni joululahjat sekä itselleni varsin tärkeät NK:n jouluteen ja karvaisen viinipullosuojan, jotka vilahtivatkin joulusisustuspostauksessa. Valikoiman lisäksi NK:lla riittää ihailtavaa jouluikkunoissa ja aulan valtavassa joulukuusessa.
Vaikka päätös teki tiukkaa, päätin tällä kertaa jättää sisustuskaupat väliin – jopa Slettvollin, mikä vaati erityistä luonnenlujuutta. Jos joku kuitenkin suunnittelee nimenomaan sisustamiseen keskittyvää ostosmatkaa Tukholmaan, kannattaa kurkata toissavuotinen ja edelleen pitkälti ajankohtainen postaukseni Sisustajan Tukholma.
Keskityimme tosiaan tällä kertaa vain kompaktisti keskustaan, jossa hyvän ostosalueen muodostavat NK:n lisäksi kadut Birger Jarlsgatan ja Biblioteksgatan sekä tyylikkäät kauppakeskukset Mood Stockholm ja Sturegallerian. Sturegallerian oli todella viehättäväksi koristeltu ja myös Moodin muistan toissavuodelta tunnelmallisena – en ollenkaan hälyisenä, niin kuin kauppakeskukset joskus voivat olla. Keskustan kyljessä on joulutunnelmaa nostattava Kungsträdgårdenin luistinrata. Jos ohjelmassa on joululahjaostokset, hyvä vaihtoehto on myös suuri Mall of Scandinavia -ostoskeskus, jonne pääsee näppärästi laivabussilla. Lisää hyviä vinkkejä ja kuljetustietoja löytyy Silja Linen Tukholma-sivuilta.
Muita jouluisia kohteita Tukholmassa ovat tietenkin Gamla Stan ja sen juuri alkaneet Stortorgetin joulumarkkinat. Toissavuonna olimme vanhassa kaupungissa glögeillä ja miten idyllisenä pikkukujat jäivätkään mieleen. Vanhanajan joulutunnelmaan vie myös ulkoilmamuseo Skansen perinteisine joulumarkkinoineen. Lapsiperheille sopii samoin lastenkirjallisuuden talo Junibacken Djurgårdenin saarella, jossa satumaiseen joulutunnelmaan pääsee muun muassa Astrid Lindgren tarinoiden kautta. Haluan ehdottomasti viedä tyttäreni sekä Skanseniin että Junibackeniin lähivuosina. Onneksi Tukholma on niin lähellä, että kohteisiin tietää pääsevänsä myöhemmin, kun kaikkea ei vain saa mahdutettua yhteen matkaan. Paljastettakoon sekin, että minulla on kokonaan näkemättä Söder. Mikä hipsterihäpeä!
Takaisin laivaan tullessa veimme ostokset hyttiin ja aloimme valmistautua illalliselle. Silja Serenaden italialainen ravintola Tavolàta oli positiivinen kokemus niin illallisella kuin aamiaisella. Illallisesta mieleeni jäi erityisesti erinomainen kampasimpukka-alkupala sekä erityisen ystävällinen henkilökunta, jonka tilannetajun ansiosta saimme aterioida loppuun. Taikasana: pöytään tuotu Muumi-värityskirja. Jos olisimme matkanneet miehen kanssa kahdestaan, minua olisi kiinnostanut kokeilla Bon Vivant -ravintolan Menu Nordic by Juuri tai Glorian ruoka & viini -lehden suositteleman tartarpihvi, mutta pienen lapsen kanssa rento italialainen tuntui paremmalta ajatukselta.
Suosittelen Silja Serenadella myös Tavolàtan hotellimaista erikoisaamiaista. Kyseessä on aamiaisbuffet, mutta tunnelmaltaan rauhallinen ja tyylikäs sellainen. Sisääntulossa tarjoiltiin ihanasti belliniä ja nektaria jalallisista laseista ja kahvi tuotiin pöytään. Ikkunoista pystyi samalla katselemaan heräilevää saaristoa. Myös Coffee & Co. -kahvila oli todella ilahduttavasti tätä päivää sisustuksineen päivineen. Jos ei aamiaisnälkä ole buffetinveroinen, hakisin pientä purtavaa Coffee & Co.:sta.
Paluumatkalla kävin nappaamassa Tax Freesta vielä loppujen rakkaiden joululahjat: Ritualsia kummitädille, Victoria’s Secretia isommalle kummitytölle ja Gucci Guilty -tuoksun miehelle. Lisäksi ostimme omaan joulupöytään paremman punaviinin (joka mieheni mielestä pitää olla ranskalainen, fiilisjuttuja) sekä Julia-laatikon, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä pysyi avaamattomana kotiin asti. Luxury-kaupassa ihastelin Furlan pikkulaukkua, mutta oikean värin puuttumisen takia jätin oman joululahjani ostamatta.
Pikkujouluhengessä päädyimme totta kai myös bilettämään – Muumi-diskossa. Ennen kuin hiiriballerinat alkoivat painaa liikaa, siirryimme pitkän kivan päivän päätteeksi DeLuxe-hyttiin pötköttämään uusissa Livly-leggareissa ja Bo Bodre -joulunumeron kanssa.
Kaiken kaikkiaan lomasta tuli kahta rentouttavampi olo, kun saimme viettää perheenkeskeistä aikaa, ja kun pystyin palamaan kotiin muina joulupukkeina lahjaostokset hoidettuina. Saan ilokseni jakaa teille alennuksen Päivä Tukholmassa -risteilyyn, jos jollakin joulukuume nousi. Saat alennuksen koodilla TS123709 Helsingistä lähtevään Päivä Tukholmassa -risteilyyn. Hinnat alkavat 45 eurosta per hytti. Etu on voimassa 22.12. asti ja paikkoja on rajoitetusti.
Kiitos joulumatkaseurasta!