Toivottavasti teillä oli kiva vappu! Itse ilahduin, että satoi – muiden puolesta harmitti, mutta itseäni helpotti. Tänä vuonna vappu osui sen verran työntäyteiselle viikolle keskelle arkea, että päätin suosiolla skipata juhlinnat ja edistää projekteja. Toisaalta, onhan vappu työn juhla.

Vielä vappuaaton iltapäivällä tilanne oli suorastaan säälittävä: maailmalla trendaa kalsarikännit, tällä yrittäjällä kalsarikonttori.

Siinä missä muut poksauttelivat ensimmäisiä kuohuviaan ja punasivat huuliaan, naputtelin töitä sohvalta käsin, huonoryhtisessä asennossa totta kai, ja katsoin kauhulla pölyistä lattiaa ja espressokupeista täyttynyttä keittiöntasoa.

Ajattelin, että näin alas ei tämäkään vappu voi vajota.

Päätin reipastua pikasiivoukseen ja samalla saimme läheisiltä simatoimituksen ovelle. Yhtäkkiä keksin kaivaa somistuslaatikostani hunajakennopaperipallot ja hopeisen serpentiinipätkän, jota en muistanut omistavanikaan (ei anneta sen häiritä, jos kyseessä onkin paketointinaru). Näin meillä oli vartissa hyvä säälivappu koossa.

Olen miettinyt paljon suhdettani pyhiin ja tullut siihen tulokseen, että monia perinteitä mieluusti vaalin. Haluan olla se trenssitakkinen rouva, joka lähtee kaupungille perheineen vappulounaalle ja ostaa edes joskus lapselleen sen ylihintaisen pallon aurinkoisella Esplanadilla. Toisaalta yritän hyväksyä senkin, että aina se ei ole mahdollista. Tulee töitä, tulee sairastumisia, tapahtuu elämää tai vähintään Suomen sää. Joskus on pakko kaivaa oma nakkipaketti ja valmisperunasalaatti kalsareissa jääkaapista.

Pyhiin ei enää liity pelkästään ajatus omasta ajanvietosta, vaan myös tyttären lapsuudesta: mietin, millaisia muistoja hänelle näistä vuosista jää. Vienkö häneltä oleellisen osan lapsuudesta pois, jos en pysty tarjoamaan joka kerta idyllisiä postikorttipyhiä.

Mieleni huojentuu, kun ajattelen, että hän tuskin tulee muistamaan äitinsä yksittäistä kalsarikonttorivappua, mutta vietetyt vaput hän varmasti muistaa. Ehkä ne sekoittuvat hänen muistikuvissaan yhdeksi isoksi onnelliseksi vapuksi, josta hän vielä joku päivä kertoo, kuinka hänen nuoruudessaan Helsingissä paistoi aina vappuna aurinko, kuinka äiti oli aina tyylikkäänä trenssissään, ja kuinka isä aina osti ihanimman pallon.