Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia
Minulla on pitkään odottanut muistikirjassa toivepostaus siitä, miten koen sisustamisen lapsiperheessä. Lukijani alusti toivepostauksen sillä, että Suomessa mennään perinteisesti käytännöllisyys edellä ja kysyi, miten itse koen asian. Kiitos hyvästä aiheesta!
Ihan ensimmäiseksi voisin aloittaa siitä harhaluulosta, että valkoisen lattian ja valkoisten seinien kanssa eläminen olisi erityisen pelottavaa. Totta kai lika näkyy hieman paremmin valkoisella lattialla, mutta aivan yhtä hyvin lian saa siitä pois. Itse en siis näe eroa siinä, siivoaako bolognesen roiskeet valkoiselta lattialta tai seinältä vai värilliseltä. Väriä oleellisempi asia on pinnan materiaali. Itse välttelen lapsiperheessä huokoisia materiaaleja, ja suosin helppohoitoisia.
Sen sijaan ikuisen haaveeni, valkoisen sohvan, kanssa olen hieman arastellut minäkin, mutta enemmän kuin lapsista se johtuu laiskuudesta ja koirasta. Irrotettavat konepestävät päälliset voisi hyvin pestä (niin kuin pesen nykyisiäkin), mutta luulen, että kuraisen koiran kanssa sitä pitäisi olla tekemässä liian usein, ja siihen olen vain liian mukavuudenhaluinen.
Loppujen lopuksi minusta lapset eivät ole sen pahempia sotkijoita kuin aikuisetkaan, jos heille asettaa rajoja. Itse en anna kaksivuotiaan syödä olohuoneessa lukuun ottamatta joitain erityisiä naposteluhetkiä. Syömisen lisäksi piirtämisen olen rajoittanut ruokapöydän ääressä tehtäväksi, tässä LUSTIGT-värityspaperirullalla ja MÅLA-värikynillä. Ainakin näin ihan pienenä, kun mielikuvitus ei vielä erota paperin rajoja seinistä eikä koordinaatio välttämättä riitä mustikkamehujen kuljettamiseen. Samoin pyrimme siihen, että lapsi siivoaa itse leikkinsä tai vähintään osallistuu siivoamiseen. On ollut kiva huomata, miten hyvin tapa on tarttunut: nykyään tytär toteaa siivouksen ajan tulleen omatoimisesti.
Tässä tullaankin itselleni tyypilliseen sekä että -ajatteluun: minusta on todella tärkeää sekä kannustaa lasta luovuuteen että yhtä lailla yhteisten tilojen kunnioittamiseen. Henkilökohtaisesti koen meidän perhe-elämämme rauhallisemmaksi ja sujuvammaksi näillä muutamalla selkeällä linjauksella, vaikka en mitään yleviä meidän lapsi ei sitten koskaan -julistuksia teekään.
Asumiseen lasten kanssa kuuluu tietysti pintojen käytännöllisyyden lisäksi turvallisuus ja leikit. Se, miten turvallisuus täytyy kodissa huomioida, riippuu todella paljon lapsesta. Meidän ei esimerkiksi koskaan tarvinnut pehmustaa pöytien teräviä kulmia, kun taas ystäväperheessä on suurin piirtein ollut pehmustetut huoneet. Sen sijaan sähköjohdoista tytär oli vauvana ihan yhtä kiinnostunut kuin muutkin samanikäiset ovat, joten pistorasiat suojasimme PATRULL-suojilla. Vähällä pääsimme myös keittiössä, sillä korkeat ja vetimettömät kaapit ovat taaperon ulottumattomissa (valinnan tätä hyvää puolta en tajunnut suunnitteluvaihteessa, vaan se tuli positiivisena vahinkona).
Sen sijaan kaikki tinkelit ja tankelit, asetelmat ja joulukoristeet viehättivät tytärtä pienempänä kovasti. Tässä vaiheessa (kaikkihan nämä ovat niitä vaiheita) apuna oli kaikki särkymätön maljakoista muovisiin, paperisiin ja metallisiin joulukoristeisiin, sekä kestokukat, joissa ei ollut huolena multaa tai vettä. Turvallisuuden olemme huomioneet myös taulun kehyksissä. Meillä on sen verran paljon ja alhaalle sijoitettuja tauluja, että olen tarkoituksella suosinut kehyksiä, joissa on muovinen suojalasi, kuten VIRSERUM. Taas peseytymisen puolella otimme kylpyammeen jälkeen käyttöön DOPPA-suihkumaton estämään liukkaassa saippuaisessa suihkussa kaatumista.
Tilaa leikkimiselle on tietysti ensisijaisesti lastenhuoneessa, mutta joka päivä tytär tuo leikkejään myös olohuoneen puolelle, mikä onkin oikein kiva yhdessäolon kannalta. Tuunatun DUKTIG-leikkikeittiön ympärillä tapahtuvat leikit sijoittuvat lähinnä lastenhuoneeseen, kun taas FLÅDIS-meriheinäkorit on kahvasta pienenkin helppo raahata itse olohuoneen puolelle.
Lelujen suhteen yritän herkällä korvalla kuunnella, minkä leikkien parissa tytär on erityisesti päiväkodissa viihtynyt, ja mahdollistaa niitä sitten kotiinkin. Tämäkin asia on minusta tasapainoilua: haluan tarjota lapselleni mahdollisuuden monipuoliseen ja mielikuvitusta ruokkivaan leikkimiseen. Samanaikaisesti pidän maltillisuutta arvossa, johtuen ihan jo kompaktin kodin tiloista, mutta myös arvostuksen opettamisesta. Kun leluja, tai mitä tahansa tavaraa, on enemmänkin sopivasti kuin yltäkylläisesti, lelut tuntuvatkin joltain.
Tällä hetkellä kova sana on LILLABO-junasarja, joka tyttären mukaan on myös autoparkki. Samoin päiväkodin perjantaijumppa on innostanut kuperkeikkoihin. Taitettava sängyn alle mahtuva PLUFSIG-jumppamatto on osoittautunut lapselle tosi mieluisaksi – pinkkinä nyt erityisesti. Iltaisin luetaan tietenkin kirjaa vaihtelevalla keskittyneisyydellä: LILLABO YÖJUNA -kirja sopii jo kaksivuotiaallekin. Unileluina on tällä hetkellä yhdeksän kaveria ja auta armias, jos yksikin tästä joukosta puuttuu. Mukana tässä joukossa ovat IKEA-pehmoleluista jääkarhu, pupu, possu ja panda.
Vielä yksi omalla kohdallani lapsiperhe-elämän harmoniaa edistänyt asia on niin sanottu värikoordinointi eli se, että kaikki arkisetkin tarvikkeet – leluja tietenkin lukuun ottamatta – ovat kodin väreihin ja tyyliin sopivia. Näin ollen vauvankaan kotiutuminen ei minusta kodin yleisilmettä sen koomin muuta: kauniit sitterit, alustat ja muut sulautuvat yllättävän hyvin sisustukseen, mikä on hyvä esimerkki käytännöllisyyden ja esteettisyyden yhdistämisestä. Toiseksi levottomuutta rauhoittaa se, että osaa leluista säilytetään kaapissa suljettujen ovien takana. Hyvä säilytystila ja paikka kaikelle -ajattelu taitaakin olla lapsiperheessa a ja o.
Itse ajattelen, että hyviä tapoja sisustaa lapsiperhekotia ja elää lapsiperhe-elämää on niin monia kuin perheitäkin. En ole sen enempää sisustussuunnittelun kuin kasvattamisen ammattilainen, vaan kerron ainoastaan omista ajatuksistani ja meillä toimineista ratkaisuista. Minusta käytännöllisyys ja esteettisyys mahtuvat lopulta yllättävän hyvin samaan kotiin, enkä ajattele, että meillä olisi tyylillisesti yhtään erilainen koti ilman lasta. Toki se täytyy sanoa, että esimerkiksi postimerkin kokoisesta kuraeteisestä käytännöllisyyden kaipuun äitinä huomaan. Tosin se nyt vain on koonsa puolesta sellainen kuin on, ei visuaalisuus edellä suunniteltu.
Kaiken kaikkiaan itselleni koti on paikka, jossa ihan jokaisen perheenjäsenen tulee viihtyä. Totta kai maailman tärkeimpien aarteiden, mutta ihan yhtälailla myös arkea pyörittävien aikuisten. Loppujen lopuksi minusta hyvinvoivat ja jaksavat vanhemmat ovat lapsuudessa kaikista tärkein asia.
