Vaihdan jo kovaa vauhtia kaukosäätimeen uusia paristoja – tervetuloa sarjasyksy!

Olen pitkään ihmetellyt sitä, miten television katselua pidetään junttina. Se nähdään hukkaan heitettynä aikana, joka pitäisi käyttää lenkkeilyyn tai itsensä kehittämiseen – vaikka nenän kaivamiseen, kunhan ei televisioon.

Se ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen sivunnut keskustelussa jotain ajankohtaista sarjaa, kun televisiosta kieltäytyjän ihmistyyppi kiirehtii ylpeällä ja topakalla äänensävyllä keskeyttämään ”Joo kato kun en mä kato televisiota”. Selvä, ei tarvitsekaan katsoa, mutta asenne voi olla tarpeen päivittää tähän päivään – televisio kun ei ole vain huutokauppakeisarin uusintoja.

Suoratoistona katsottavat laatusarjat ovat tänä päivänä kaikkea mitä taiteena pidetty kirjallisuus ja elokuvakin: ilmiöitä, puheenaiheita, ajankuvia, sukupolvikokemuksia, ajattelua laajentavaa tarinankerrontaa.

Vaikka en itse katso Game of Thronesia, pidän tärkeänä tietää sarjan merkityksen.

Kuten Helsingin Sanomien kulttuuriosiossa juhannuksena kirjoitettiin: ”Tv-sarjojen katsominen tuottaa uudenlaista sosiaalista pääomaa, jota emme vielä vuosikymmen sitten tunnistaneet”.

Nyt kun alkupuhe on saatu sydämeltä, listaan sarjasuunnitelmani syksylle ja talvelle muistiksi itselle ja toivottavasti inspiraatioksi teille – ja siis nimenomaan suunnitelman enemmän kuin suositukset, sillä kaikkien kanssa en ole vielä päässyt alkuun. Listalla ei ole vain uutuuksia vaan myös sarjoja, joiden katseluun tulee vasta nyt sauma edellisten päätyttyä.

Netflix

Suits

Suitsin jatkoa olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa, joten aloitimme sarjakauden newyorkilaisen lakielämän kuudennella kaudella. Loistavasti käsikirjoitettu sarja toimii ensiapuna lomaltapalaajille: jos kesän varvassandaaleista on vaikea päästää irti, katso pätkäkin Suitsia, ja haluat sen jälkeen pukeutua pelkkiin korkkareihin ja peplum-jakkuihin.

Wild Wild Country

Wild Wild Country on kuusiosainen minisarja, jota kuvaillaan näin: ”Kiistelty kulttijohtaja rakentaa utopistisen kaupungin Oregonin erämaahan. Paikallisten kanssa puhjennut konflikti paisuu pian maailmanlaajuiseksi skandaaliksi”. Tositapahtumiin perustuva hurahtamisen teema kuulostaa kiehtovalta ja sarja on saanut hyvän IMDb-arvostelun 8,3.

The Defiant Ones – Timantinkovat

The Defiant Ones – Timantinkovat -dokumentin ehdin jo katsoa kokoaan ja suosittelen sitä hiphop-kultuurista kiinnostuneille. Neliosainen dokumentti valottaa Dr. Dren ja ja Interscope Recordsin perustajan Jimmy Iovinen pitkäaikaista yhteistyötä ja matkaa huipulle. Hiphopin ystäville dokkari vilisee nostalgisia räppihetkiä aina Dren N.W.A.-ajoista Suge Knightin sekoiluihin. Dokkarin on muuten leikannut suomalainen Lasse Järvi.

Hip-hop Evolution

Samaa teemaa jatkaa Netflix Original -sarja Hip-hop Evolution, jossa ”merkittävät MC:t, DJ:t ja levymogulit kertovat dokumenttisarjan haastatteluissa hiphopin dynaamisesta kehityksestä 70-luvulta 90-luvulle”. Sarja on vielä itselläni aloittamatta, mutta aihe ja arvostelut lupaavat hyvää.

Master of none

Hesarin mukaan ”koomikko Aziz Ansarin kehuttu komediasarja Master of None on kirpeänhauska ja tarkkanäköinen sukupolvikuvaus”. Myös IMDb lupaa 8,3 arvosanalla hyvää. En yleensä ole komedioiden perään, mutta sana sukupolvikokemus herättää aina uteliaisuuteni.

Steve Jobs: Billion Dollars Happy

Dokumenttia kuvataan näin: ”Sisäpiiriläiset, kuten Applea perustamassa ollut Steve Wozniak, kertovat huimia tarinoita Applen noususta, tuhosta ja uudesta noususta Steve Jobsin johdolla”. Aion omistaa 50 minuuttia elämästäni mustapooloiselle miehelle, jonka laitteita räplään päivittäin, vain oppiakseni kiehtovasta persoonasta lisää, kun en ole hänen elämäkertaansa lukenut.

Minimalism: A Documentary About The Important Things

Netflixin mukaan ”dokumentissa haastatellaan ihmisiä, jotka torjuvat amerikkalaisen ihanteen eivätkä usko tavaroiden tuovan onnea vaan näyttävät, että vähemmän on enemmän”. IMDb-arvosana 6,7 ei lupaa ihmeitä, mutta koska aihe kiinnostaa, aion katsoa dokumentin.

HBO

The Affair

Samoin kuin Suitsia myös The Affairin jatkoa olemme odottaneet kieli pitkällä. En olisi uskonut, että sarja kantaa vielä neljänteen kauteen, mutta niin se vain kantaa. Draamasarjassa pettäminen muuttaa niin kahden avioparin kuin muidenkin läheisten elämän. Mielenkiintoisen kerronnasta tekee se, että tarinaa kerrotaan vuorotellen eri hahmojen näkökulmasta. Sarjan viehätystä lisää maisemat: katsellessa voi melkein tuntea Montaukin merituulen.

The Handmaid’s Tale

Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjaan perustuvan sarjan ensimmäinen kausi oli erinomainen, mutta sen verran piinaavalla ja ahdistavalla tavalla, että huomaan vitkuttelevani kakkoskauden aloittamisen kanssa. Varsinkin, kun kuulin, että tuotantokausia olisi tulossa yhteensä kymmenisen. En ole ollenkaan varma, pystynkö katsomaan niin pitkään mitään niin ihon alle menevää, sen verran rankka aihe naisten ja vähemmistöjen aseman polkeminen ja perheiden erottaminen on. Pidätän siis itselläni oikeuden sekä jatkaa katsomista että olla jatkamatta – aika näyttää.

Patrick Melrose

Benedict Cumberbatchin tähdittämän Patrick Melrose -minisarjan ehdimme jo katsoa. Sarjan ensimmäisen jakson kubricmaiset tunnelmat ja trainspottingmaiset huumekuvaukset lupailivat todella hyvää, mutta loppua kohti sarja tylsistyi. Hyvin tehty Patrick Melrose kuitenkin on: tasokas kuvaus englantilaisen yläluokan elämästä ja 60-luvun Etelä-Ranskasta.

Power

Powerista ennustan minun ja mieheni seuraavaa sarjaa paikkaamaan New York -tyhjiötä Suitsin jälkeen. Power kuvaa Manhattanin loistokasta elämää ja kaupungin karua huumekauppaa. Aiheen lisäksi arvostelut lupaavat hyvää, IMDb-arvosana on 8,2.

Sharp objects

Jos arvostelussa sanotaan, että ”Sharp Objects on kuin sekoitus True Detectiven ensimmäistä kautta ja Big Little Lies -sarjaa”, niin olen myyty. Big Little Lies oli nimittäin fantastinen. Kahdeksanosainen minisarja on ”draamasarja kaupunkilaistoimittajasta, jonka menneisyyden haamut kohtaavat järkyttävän todellisuuden, kun toimittaja lähetetään vanhaan kotikaupunkiinsa kirjoittamaan juttua selvittämättömistä lasten murhista”.

True Detective

Edelliseen viitaten nyt alkaa olla korkea aika katsoa vuonna 2014 alkanut True detective, ylistetty kahden tuotantokauden rikosdraamasarja, jonka näyttelijät ja henkilöt vaihtuvat tuotantokaudesta toiseen siirryttäessä.

Killing Eve

Killing Eve nousi listalleni hieman villinä korttina, kun huomasin, miten ylistävästi sarjasta on kirjoitettu. Viihdyttäväksi agenttijännäriksi sanottu sarja kuvaa kahden naisen, vakoojan ja tappajan, kissa ja hiiri -leikkiä, jossa Hesarin mukaan on bondmaisia piirteitä: huumoria, jännitystä, raakuuttakin.

Insecure

Insecurea ajattelin kokeilla omaksi kevyeksi sarjaksi, sillä katselussa täytyy aina olla sekä miehen kanssa yhteinen että oma sarja. Los Angelesiin sijoittuva Insecure kertoo kahden ystävyksen välisistä kiusallisistakin edesottamuksista uralla ja yksityiselämässä kolmekymppisyyden kynnyksellä. HBO:n mukaan ”ensimmäisen kauden kahdeksassa jaksossa seurataan mustaihoisten naisten kokemuksia hienotunteisesti, nokkelasti ja aidosti”. Hesari kuvailee sarjaa ”teeskentelemättömäksi ja raikkaaksi”.

Succession

Succession ”tutkailee vallan, politiikan ja perheen kiemuroita ikääntyvän ökyrikkaan mediamogulin ja tämän neljän aikuisen lapsen silmin”. IMDb-arvio ei yllä ihan niin korkeaksi (7,4), mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että antanemme sarjalle myöhemmin mahdollisuuden, jos sopiva väli löytyy.

Yle Areena

The Bold Type

Yle Areena -bonuksena listalla on Ullan vinkkaama The Bold Type. En aluksi tiennyt, mitä mieltä olla taas yhdeksi uudeksi Sinkkuelämää-sarjaksi sanotusta draamakomediasta, jossa tuntui olevan vähän lapsellisia ja ylinäyteltyjä vivahteita. Jotenkin kuitenkin entisen Cosmopolitan-päätoimittajan elämästä inspiraationsa saanut, kolmesta newyorkilaisesta ystävättärestä kertova sarja kiehtoi, sillä en malttanut jättää ensimmäistä tuotantokautta kesken. Sarjaa on kiitelty naisten keskinäisen tukemisen näyttämisestä miesvaltaisessa maailmassa. Vertaisin sarjaa naistenlehteen: se antaa viihdyttävän kokemuksen ja mahdollisuuden leputtaa aivoja muotitoimituksen upeiden asujen parissa unohtamatta silti syvempiä teemoja, kuten uraa ja sosiaalisen median valtaa.

Laitteista puheen ollen moni on kysynyt televisiostamme. Olemme olleet oikein tyytyväisiä ratkaisuun, jossa televisio on kiinni seinässä ja käännettävissä sohvan suuntaan. Katselukokemus on myös parantunut radikaalisti kaiuttimen myötä.

Sain kauniisti muotoillun vaalean Sony Soundbar -kaiuttimen blogin kautta, koska aikaisempi erimerkkinen musiikkia soittanut kaiutin lakkasi toimimasta. Olen nyt kuukauden testannut laitetta ja todennut sen erinomaiseksi. On kätevää, kun musiikkia voi soittaa puhelimelta Bluetooth-yhteyden avulla niin, ettei puhelimen tarvitse olla kiinni telakassa tai johdolla.

Sitä taas en osannut odottaa, kuinka iso vaikutus Soundbarin sisäisellä bassokaiuttimella on ohjelmien katselukokemukseen. Kun kaiutin on liitetty television äänentoistoon, äänet toistuvat huomattavasti vaikuttavimpina. Minä, joka en koskaan ole ole ollut tekniikkahifistelijä, en joudu pelkästään syömään popcornia vaan myös sanani kaiuttimen merkityksestä äänentoistolle.

Tällä suunnitelmalla on aika ottaa vastaan ensimmäiset sateiset ja myöhemmin lumipyryiset illat – eiköhän tämä lista nimimittäin hetkeksi riitä.

Lue myös Netflix-suositukset – näitä sarjoja katson ja Katseltavaa jouluksi – HBO-sarjojen suositukset.