St George Care Spa

Miten kotona vietetystä lomasta saa yhtä paljon irti?

Keväällä, kun kirjoitin jutun siitä, mikä minulle matkailussa merkitsee, aloimme käydä hyvää keskustelua siitä, miten kotona vietetystä lomasta voisi saada yhtä paljon irti kuin matkustamisesta.

Aihe on itselleni ajankohtainen tämänhetkisen elämäntilanteemme takia, jossa ei jokaisella lomalla matkusteta ollenkaan, saati koko ajaksi tai pitkälle. Henkilökohtaisesti minulla arki ja lomat sekoittuvat helposti yhdeksi massaksi myös sen takia, että olen viettänyt kohta neljä vuotta kotona äitiyden ja yrittäjyyden myötä, eikä meillä ole kesämökkiä.

Ajankohtainen aihe on myös yleisesti monen miettiessä lennoista koituvaa hiilijalanjälkeä. Ikäistemme naisten keskuudessa trendaa nyt myös raha, jota halutaan jättää myös säästämiseen ja sijoittamiseen. On syy koti- tai lähilomaan mikä hyvänsä tai monen syyn yhdistelmä, on lomailuun yritettävä saada uusia näkökulmia ja mietittävä lomailua myös mikrohetkien kautta.

Nyt sopivasti syysloman kynnyksellä onkin hyvä ajankohta palata tähän kotona lomailun teemaan. Kuvat ovat kesäiseltä Noormarkun ruukin -lomalta ja Hotel St Georgen pressikierrokselta.

Miten siis saada kotiloma tuntumaan arjesta poikkeavalta?

Tekemällä asiat kaikilla mahdollisilla tavoilla erilailla kuin arkena, sanoisin. Ensinnäkin yrittäisin aloittaa kotiloman siivotussa kodissa, mutta jättämään muuten kotityöt mahdollisimman pitkälti lomaa edeltävään ja lomanjälkeiseen aikaan. Vaarana ainakin itselläni on se, että löydän itseni ripustamasta pyykkejä lomallakin.

Toki kääntäen kotilomaa voi lähestyä niin, että tekee kerrankin kotona sellaiset asiat, joihin ei muuten ole aikaa. Loman tarkoitus on kuitenkin rentoutuminen, niin se, että saa esimerkiksi pitkään painaneen asian hoidettua, voikin olla kaikista rentouttavinta mielelle. Ehkä hyvä ajatus voikin olla omistaa jokin tietty päivä tai joka päivästä vaikka puoli tuntia tällaiseen ja muuten keskittyä hyvällä omallatunnolla rentoiluun.

Ne ruoat, jotka lomalla syö kotona, pyrkisin tekemään erityisiksi ja arjesta poikkeaviksi. Aamiaiselle tavallisen ruikkarin sijaan vaikka ihanat lohibagelit ja tuoremehua jalallisista laseista. Illalliselle uuden reseptin kokeilua, take away -herkuttelua tai alku- ja jälkiruoat mukaan ateriaan (kukaan ei käske tekemään kaikkea itse, vaan esimerkiksi jälkkärit voi hakea kaupunkireissulla konditoriasta). Kesällä tietenkin on parasta syödä kaikki mahdolliset ateriat pihalla tai parvekkeella.

Sen lisäksi, että kotona olemisesta pyrkii tekemään erityistä, lähtisin myös mahdollisimman paljon pois kodista erilaisille päiväretkille. Ihanteellista siitä näkökulmasta, että loman saa tuntumaan mahdollisimman pitkältä ja vaihtelevalta, on varmasti suunnata sekä luontoon että kaupungille, tai ylipäätään keskenään erilaisiin ympäristöihin.

Kaupungilla tekisin kaikkea ihanaa, mitä mieli tekee, ja mille ei ole arkiviikkoina mahdollisuutta. Menisin lukemaan ihanaan kahvilaan, kävisin museoissa (jolloin Museokortti on suositeltava), norkoilisin kauniissa kirjastossa, menisin leffaan, testaisin uuden ravintolan, piipahtaisin kivoihin putiikkeihin, treffaisin kavereita, varaisin hieronnan tai aikatauluttaisin esimerkiksi kampaajan juuri lomaviikolle.

Näistä aasinsiltana päästäänkin hyvään teemaan, jonka lukijani nosti esille: miksi kotikaupungissa vietetystä lomasta tulee niin helposti tuhlailufiilis, vaikka totuus on se, että sillä summalla, minkä vaikka viikon ulkomaanmatkassa säästää, voi hyvällä omallatunnolla nauttia hieronnoista sun muista.

Toki jos kotilomaan varaa monet fine diningit ja spat, niin saa siitäkin kustannuksia aikaan, mutta esimerkiksi arkilounaiden syöminen ulkona, hyvissäkin ravintoloissa, on suhteessa todella edullista kivaa.

Ehkä sitä voisikin yrittää määrittää itselleen jonkinlaisen budjetin ja käyttää sitten se raha hyvällä omallatunnolla itselle mieluisimpaan tekemiseen. Jos budjettia on, jo yksikin kodin ulkopuolella vietetty hotelliyö staycation henkeen voi tehdä lomantunnulle ihmeitä.

Luinkin juuri eilen Rolf Dobellin elämän ajatusharhoja purkavasta Paremman elämän taito – 52 reittiä onnellisuuteen -kirjasta seuraavaa: “Kokemuksen kestosta ei jää muistijälkea. Aivomme arvottavat jälkikäteen kolmiviikkoisen loman yhtä hyväksi tai huonoksi kuin viikonkin loman. Kokonaisarvioon vaikuttavat vain loman kohokohta ja sen loppu.”

Ilmankos esimerkiksi yhden yön Turun miniloma todella tuntui vähintään pidennetyltä viikonlopulta.

Meillä syyslomaviikko on ihan tavallinen viikko, mutta tänään pääsemme mieheni kanssa iltapäiväteetreffeille ja ensi viikolla minulla on pitkästä aikaa kampaaja. Marraskuussa menemme viikonlopuksi vuokramökille ihan vain hengailemaan villasukissa takkatulen ääreen. Yhtä kaikki tiedossa on sopivasti sekä kaupunki- ja luontohenkistä arjen katkaisemista että mukavia mikrohetkiä.

Mitä teillä on suunnitelmissa?

Hotel St George ja yhä ihanampi Helsinki

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Onneksi en ole toimittaja, joka joutuu kirjoittamaan hillityn neutraalisti ja objektiivisesti. Onneksi minulla on henkilökohtainen media, jossa voin käyttää häpeilemättä sanakirjan kaikki ylistyssanat, superlatiivit ja huutomerkit. Nyt puhutaan Helsingin uudesta St George -hotellista osoitteessa Yrjönkatu 13.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Pääsin tutustumaan juuri avattuun St George -hotelliin pressitilaisuudessa ja vaikka monia kutsuja jätänkin väliin, tätä ei tullut mieleenkään jättää. Arvostan, suoraan sanottuna ihailen, ajatuksella tehtyjä hotelleja, jotka ovat paljon enemmän elämäntapoja kuin nukkumispaikkoja. Siitä St Georgessakin on kyse, hotelli on elämys ja nähtävyys itsessään.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Koska Suomi on niin pieni maa kuin on, olen yllättyneenä seurannut, miten paljon uusia hotelleja Helsinkiin on tullut ja tulee. Tilaisuudessa kuulin, että Suomi todella kasvaa matkailussa vilkkaasti ja että kasvu on todella terveellä pohjalla, sillä puolet matkailusta on liikematkailua ja puolet vapaa-aikaa. Kansainvälisesti isoin matkailutrendi hotelleissa on paikallisuus. Turistiajat ovat ohi, nyt matkustajat haluavat kokea olevansa hetken paikallisia ja elää kuten paikalliset.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Tähän trendiin St George -hotellikin tarttuu. Hotellin kivijalassa on (huom! koiraystävällinen) kahvila-leipoimo St George Bakery, jonne voi soluttautua yhdessä paikallisten kanssa juomaan kahvia ja noutamaan taivaallista leipää. Kesällä kahvilan eteen tulee terassi, jossa voi katsella kuppinsa takaa Vanhaan kirkkopuistoon, paikallisittain Ruttopuistoon. Leipomoa ei niinkään ole inspiroinut perinteikäs Ranska vaan enemmänkin rennot naapurimme Tukholma ja Tanska. Inspiraationlähteen huomaa muualtakin: St Georgen Wintergarden-sisäpihalla todella tuntee olevansa Stokiksessa.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Wintergarden, lasikaton alla oleva sisäpiha ja hotellin sydän, on kalustettu kodinomaisesti ja olohuonemaisesti istuinryhmiin ja viimeistelty takalla, taiteella, designilla, coffee table -kirjoilla. Takana on huipputasoinen baari, josta löytyy myös klassinen viinilista. Talvipuutarhan inspiraationa ovat toimineet 1800-luvun seuraapiirien tilat. Wintergardenissa on nimittäin mahdollisuus vetäytyä nurkkauksiin omaan rauhaan ja salonkilounaita nauttimaan.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Kautta hotellin kulkee teemana hyvinvointi ja miehenrauha, minkä kirjaimellisesti aistii kaikesta tunnelmasta ja yksityiskohdista. Huoneet on suunniteltu tunnelmaltaan rauhaisiksi ja värimaailmaltaan murretuiksi. Televisiot on kätketty sermin taa ja esillä on varta vasten huoneeseen käsin poimittua kirjallisuutta ja seinillä kuratoitua grafiikkaa. Sisustussuunnittelusta on vastannut Arkval / Pervin Imaditdin ja Carola Rytsölä, konseptista ja kulttuurisisällöstä taas Mirkku Kullberg.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Jokaisessa sisustukseltaan yksilöllisessä huoneessa on Hintsa Performancen suunnittelemat voimisteluohjeet: kuminauha ja muutaman kortin ohjelma, jonka voi helposti tehdä huoneessa. Liikunnan ei pitäisi olla pakkopullaa, vaan se voi olla päivittäinen pieni rutiini, tuntuu virkistävältä lähestymistavalta. Toki hotellilla Hintsa Performancen suunnittelema salikin on, Play Groundiksi nimetty.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Hyvinvoinnin henkeen myös minibaari on uudella lailla mietitty ja lisäksi spa-puoli, St George Care, tarjoaa paitsi hemmotteluhoitoja myös ravitsemus- ja unikonsultaatiota. Spa-hoidoissa käytössä on yksinoikeudella unkarilainen mineraaleihin perustuva ihonhoitosarja Omorovicza, myös Lumene on räätälöinyt paikkaan oman kauneushoidon.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Siinä missä Wintergarden on elegantti, hotellin korttelihenkisessä ravintolassa Andreassa taas on rennompi meininki: kuulemma sellainen, että musiikki soi ja viiniä voi kursailematta tilata pulloittain. Anatolialaisen, eli nykyisen Turkin Aasiaan kuuluvan osan, keittiön ravintolassa mennään raaka-aineet edellä ja tavoitteena on luoda aito yhdessä syömisen kokemus. Aamiaispöydässä nautitaan pientuottajien antimia.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Viimeiseksi päästään hotellin minua henkilökohtaisesti kiinnostaneeseen erikoisuuteen. St Georgessa on Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle Shop (syötä neljätoista huutomerkkiä tähän). Tämän asian hienouden joko ymmärtää tai ei ymmärrä, mutta oma sydämeni takoi Tyler Brûlén lifestyle-lehden nimikkokaupassa tuhatta ja sataa. Monocle Shopin vieressä on pieni rauhallinen kirjastomainen huone, johon voi pysähtyä lukemaan – siis nimenomaan lukemaan, eikä ainaista läppäriä näpyttämään. Huolella poimitut kirjat kulkevatkin punaisena lankana koko hotellin läpi. Spa-tilasta löysin erityisen kiinnostavalta kuulostavan teoksen, L’Art de La Simplicite: How to Live More with Less, jonka on kirjoittanut Dominique Loreau.

Homevialaura, Hotel St George Helsinki, hotelli, Yrjönkatu 13

Vaikka St George on totta kai ylellinen, se määrittää luksuksen uudestaan. Täällä luksusta ei ole kimallus ja näyttäytyminen, vaan kyseessä on enemmänkin uudenajan urbaani keidas, joka tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä kokonaisvaltaisesti rauhoittumaan ja voimaan hyvin. Minuun St George teki sanoinkuvaamattoman ison vaikutuksen ja nosti kotikaupunkiylpeyteni aivan uudelle tasolle. Jos jo sisääntuloaulassa vieraan vastaanottaa Ai Weiwein taideteos maailman ensimmäisenä julkisena tilana, on kyseessä todella paljon enemmän kuin hotelli. Nähtävyys, kuten todettua jo tulikin.

Instagram

[instagram-feed]

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue