Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä korvaamattomampi paikka oma koti on. Varsinkin perjantai-iltaisin työviikon jälkeen suuntani on useammin koti kuin riennot. Siirtyminen viikonloppumoodiin tapahtuu rituaalien kautta: kotivaatteet päälle, villasukat jalkaan, valaistus himmeäksi, kynttilöihin valo, musiikkia soimaan, punkkupullo auki, ruoka tulille ja avot, jonkinasteinen zen-tila on saavutettu.
Syksyn koti-iltoihin kuuluu oleellisesti myös lukemiseen uppoutuminen. Tajusinkin, etten millään voi selvitä pitkää, kylmää ja pimeää kautta yhdellä sisustuslehdellä – on tilattava toinen.
Sain sopivasti yhteydenoton Lehtikuninkaalta, jonka kautta on helppo tilata paitsi kotimaiset sisustuslehdet myös ulkomaiset. En ollut tullut ajatelleeksi, että myös Elle Decoration tai Sköna Hem voisi kolahtaa säännöllisesti postiluukusta. Hmm. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin nauttimaan ulkomaisista lehdistä irtonumeroina, mutta Glorian Kodin rinnalle haluan tilata toisen kotimaisen.
Kotikin on jo askeleen lähempänä syysmoodia: huomaa vaaleiden pellavatyynyjen väliin ainakin toistaiseksi ujuttautunut Gant Homen vanha musta tähtityyny.