Vihdoinkin jatkan toisella osalla juttusarjaa, jossa jaan 15 omasta mielestäni hyvää vauva-ajan hankintaa. Yhteistä tuotteissa on paitsi niiden arkeen tuoma apu myös tyyli: kaikki ovat sisustukseen sopivia ja neutraalinvärisiä. Koska olen joutunut joidenkin tuotteiden kohdalla näkemään vaivaa löytääkseni hillitynnäköisen yksilön, jaan mielelläni löydöt kanssanne. Tarvikkeet eivät ole paremmuus- vaan satunnaisjärjestyksessä.
6. Unipesä
Pehmeillä reunoilla varustettu Babynestiksi kutsuttu unipesä on vauvalle turvallisen tuntuinen paikka nukkua. Pidimme ihan alussa unipesää korisängyssä, kun jopa se tuntui sellaisenaan vastasyntyneelle kolkon isolta, mutta unipesän voi nostaa käyttöön ihan minne vain: pinnasänkyyn, sohvalle, vanhempien sänkyyn ja niin edelleen. Vierekkäin nukkuessa voi olla kivempi ajatus, että vauva on Babynestissä reunojen suojassa, jotta äiti tai isä ei ajattele niin helposti unissaan kierähtävänsä pienen päälle. Kun päädyn avaa, käy unipesä vähän vanhemmallekin vauvalle. Meillä unipesä lähtee varmastikin kesäreissulle mukaan ikään kuin matkasängyksi.
7. Ikea Len -patjasuojus
Ikean vesitiivis patjasuojus ei ole meillä pelkästään käytössä sängyllä, vaan se suojaa milloin sohvaa, milloin mattoa, ja onpa yksi sellainen DIY-hoitopöydälläkin. Loistava viiden euron investointi, joita suosittelen ostamaan vaikka muutaman ympäri huushollia. Toiselta puolelta muovitettu kangas ei päästä vahinkoja lävitseen, vaan suojaa tekstiilit tavallista kangasta paremmin. (Niskashaisse kun ei ole urbaani legenda.)
8. Baby’s Only -lämpöpussi
Lämpöpussi helpottaa kylmemmän kauden pukemisrumbaa, sillä vauvalle ei välttämättä tarvitse pipoa ja hanskoja lukuun ottamatta pukea ulkovaatetta, vaan kaverin voi sujauttaa suoraan lämpöpussin suojaan. Lämpöpussi on pitkäaikainen ja monikäyttöinen hankinta, sillä se käy niin auton turvakaukaloon kuin vaunuihin ja rattaisiin. Lämpöpussissa vauvaa on myös kätsy nukuttaa ulkona vaunuissa, ja sanomattakin selvää, miten suloinen näky pehmeä palmikoitu pussi on. Baby’s Only -lämpöpusseja myy neutraalinvärisiin vauvantavaroihin erikoistunut ihana PikkuVanilja-verkkokauppa.
Baby’s Only -lämpöpussi saatu PikkuVaniljasta blogin kautta.
9. The White Companyn kylpyamme
En ole kylvettänyt vauvaa missään muussa ammeessa, eli vertailua en osaa tehdä, mutta meillä on toiminut hyvin The White Companyn kylpyamme. Valkoharmaa amme on tukeva, käytännöllisesti muotoiltu ja niin kaunis, että sitä pitää mielellään esillä kylpyhuoneen nurkassa.
10. Harsot
Aivan itsestään selvä asia, mutta ansaitsee silti oman hehkutuksensa. Harsoja on oltava, monta, ja aina käden ulottuvissa. Mihin nämä puuvillaiset neliöt eivät taipuisi, pyyhkimiseen, suojaamiseen, mihin vain. Meidän valkoiset harsot hankin monipakkauksena John Lewisiltä, kun tilasin brittiläistavaratalosta muutakin, mutta näitä saa totta kai ihan kotoisistakin marketeista.
Tästä pääset juttusarjan ensimmäiseen osaan, TOP 15 vauva-ajan hankinnat, osa 1/3.