
Toivottavasti teillä on tiedossa kiva aurinkoinen viikko! Ajattelin, että näytän vielä näin varsinaisen kesäsesongin aikaan, miltä terassin pariovet näyttävät käytännössä, ja olette juttua muutoksesta toivoneetkin. Tässä tulee nyt kuvia molempiin suuntiin, ulkoa sisään ja sisältä ulos.

Ympäri vuodenkin kahden lasisen oven ratkaisu antaa sisätiloihin paljon valoa, avaruutta ja modernia ilmettä, mutta kaikista suurin ilo pariovista on tietenkin nyt näin kesällä, kun ulkotilat ja sisätilat saa luontevasti yhdistettyä toisiinsa. Tästä nauttimista olemme odottaneet lokakuusta asti, joten tänä vuonna pihasesonki tuntuu ihan erityisen kivalta.

Teimme, tai siis teetätimme, viime syksynä, täysin naapurimme esimerkistä inspiroituneena, sellaisen remontin, että vaihdoimme olohuoneeseen terassille viemään lasiset pariovet. Syksyisen kirjoituksen muutoksesta voi lukea postauksesta Olohuoneen muutos – lasiset pariovet terassille.

Kuten jo silloin kirjoitin, en olisi ikinä itse keksinyt, että tällaista voi tehdä, enkä olisi ikinä uskonut, ettei itse työkään vie ammattilaisilta kuin muutaman tunnin. (Toisaalta kestihän minulla vuosia oppia sekin, kuinka helppoa vaikka keittiön välitila vaihtaminen on, kun aluksi luulin, että se vaatii vähintäänkin keittiön purkamisen.) Mutta onneksi koko ajan oppii uutta.

Oli kohde ja muutos mikä hyvänsä, kuvilla ei voi koskaan täysin välittää sitä tunnetta ja tunnelmaa, mikä paikan päällä on. Mutta ehkä kuvistakin jo näkee sen, miten paljon selkeämmin olohuoneen tuntee nyt jatkuvan pihalle. Piha on muutenkin ollut koko ajan meille lempiasia tässä kodissa, ja uusilla ovilla se on sitä vielä enemmän. Olemme olleet valtavan tyytyväisiä ratkaisuun ja koemme, että iso oviaukko antaa kesäoleskeluun paljon väljyyttä, ilmettä ja vähän erityisempää tunnelmaa.

Kuten olen kertonut, syömme ja olemme pihalla aina kun mahdollista, ja mitä se taas tarkoittaa sisätiloille: ne räjähtävät lämpiminä päivinä täysin. Sisätiloissa vain käydään kääntymässä hakemassa pikaisesti jotain, ja sitten tekeekin jo mieli mennä takaisin ulos ja kaikki jää rempalleen. Jos joku teistä mieltää olevansa ainoa sisätilojen laiminlyöjä, niin ei ole: täällä ei kesäpäivinä ole tietoakaan kauniista järjestyksestä! Toivottelen mukavia ja rentoja ulkohetkiä.