Sateinen lauantai sai aikaan pienen puuskan. Siivosin epämääräisiä, arjen kiireessä ja väsymyksessä helposti ympäri huushollia kertyviä tavarapinoja, ja vaihdoin tekstiilejä. Makuuhuone sai uuden petauksen ja asetelman ikkunalaudalle. Tähän hätään nappasin kuvat jälkimmäisestä. Järjestys kotona, järjestys mielessä.
Täällä taas
Olen kotona. Väsyneenä ja onnellisena. Olisin voinut olla reissussa loputtomiin, mutta omaan kotiin on toki aina mieluista palata – siistiin kotiin, jos saan täsmentää.
Olen sitä mieltä, että pahimpienkin pakkaushärdellien keskellä koti kannattaa siivota ja sänkyyn vaihtaa valmiiksi puhtaat lakanat ennen matkaa. Se on vähintä, mitä kulttuurishokista, jetlagista ja lomaltapaluumasennuksesta toipuvalle itselleen voi tarjota.
Paluun jälkeen myös tuore kimppu, aikatauluttomat kalsaripäivät ja loputon Sisustuskoiralle Äidillä oli sua niin ikävä -lässyttäminen kuuluvat tämän lomalta palaajan selviytymisohjelmaan.
Kukat ovat 1800-luvun Venäjältä kotoisin olevassa tinatuopissa – tuore lahja eräiltä rakkailta ja juuri se puuttuva pala antiikkia, jota olen meille kaivannut. Matkasta ja muusta lisää myöhemmin.