Kaupallinen yhteistyö, IKEA Suomi ja Asennemedia

Mikä yhdistää astianpesutabletteja, kuivaruokia, vesivärejä, pikkulegoja, vaippoja, lahjanaruja, kaulahuiveja, sesonkikoristeita, toimistotarvikkeita?
Se, että kaikki ne ovat meillä ovat meillä säilössä IKEA KUGGIS -laatikoissa.
Niin kuin tiedätte, KUGGIS on kaikkien aikojen lempisarjani säilytyksessä, järjestykseni kulmakivi.

Suurin syy, miksi olen suosinut kodissamme kaikista eniten IKEA KUGGIS -sarjaa, on kestävyys.
Laatikot eivät mene miksikään: ne eivät lyttäänny eikä niitä saa lapsikaan rikki. Laatikot kestävät muutot, pinoamiset ja pölyjen pyyhkimiset. Vuodesta, huoneesta ja käyttötarkoituksesta toiseen.

Viimeksi tiskasin lasten askartelulaatikon tahmasta puhtaaksi ja askartelulaatikosta tuli kuin uusi.
Pyrin säilytysratkaisuissa ennen kaikkea pitkäikäisyyteen kerralla kuntoon -periaatteella.
Toki maailma ei valmiiksi tule. Elämä virtaa niin, että tavaroita on käytävä läpi tasaisin väliajoin. Kuitenkin perustan järjestykselle voi luoda pidemmällä tähtäimellä ja tämä ajatus minusta onkin kaiken ytimessä: ei kenelläkään ole resursseja laittaa koko järjestystä jatkuvasti uusiksi.

Vaikka joskus käynkin läpi laatikon sisältöjä, laatikot itsessään voivat usein sijaita vuosia samassa paikassa. Siten järjestys voi olla myös pysyvää, vaikka päivittyvää.
Vastuullisuus on KUGGIS-sarjassa huomioitu siten, että laatikot valmistetaan osittain kierrätetystä PET-muovista. PET-pulloista peräisin olevaa kierrätettyä polyesteria hyödyntämällä valmistuksessa kulutetaan vähemmän raaka-aineita.

Tällä hetkellä noin kolmasosa IKEA-muovituotteista on peräisin uusiutuvista ja/tai kierrätetyistä lähteistä. Tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki IKEA-tuotteissa käytetty muovi on valmistettu uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista.
Siinä missä muovi on pitkäaikaisissa tuotteissa ylivertaisen kestävyytensä takia perusteltu, kertakäyttöistä muovista pyrkii IKEA eroon: muoviset kertakäyttötuotteet, kuten muovilautaset, -mukit ja -pillit on poistettu valikoimasta.

Ilse Crawfordin kanssa suunniteltujen ADLAD– ja JÄMLIK-tuoksukynttilöiden vahasta on vähintään puolet valmistettu luonnollisesta kasvipohjaisesta materiaalista. Tulevaisuudessa tavoitteena on hyödyntää kynttilöissä entistä vahvemmin uusiutuvia materiaaleja, kuten rypsiöljystä ja soijasta valmistettuja vahoja.
Kynttilän palamisen jälkeen todella kaunis keraaminen kuppi kannattaa jättää käyttöön vaikka kynätelineeksi tai kylpyhuoneeseen purkiksi.

Ilmastopositiivikseksi IKEA sanoo tavoitteekseen tulla vuoteen 2030 mennessä, toisin sanoen IKEA aikoo vähentää kasvihuonepäästöjä enemmän kuin koko toimitusketju tuottaa. Lisäksi tavoite on toimia vuoteen 2030 mennessä kiertotalouden ehdoilla niin, että toiminnoissa käytetään vain uusiutuvaa energiaa, ja että kaikki tuotteet valmistetaan joko uusiutuvista tai kierrätettävistä materiaaleista.
Nämä ovat minusta merkittäviä tavoitteita erityisesti volyymin takia: niin monen meistä arkeen IKEA vaikuttaa.

Ostin ensimmäiset KUGGIS-laatikot jo ei edelliseen vaan sitä edelliseen kotiin, ensimmäiseen omistusasuntoomme. Silloin laatikoilla oli vain hieman eri mitoitukset. Nämäkin KUGGIS-laatikot ovat meillä yhä käytössä ja vuosien varrella olen täydentänyt uusia kokoja.
Alusta asti sarjassa on minua viehättänyt laatikoiden kotiin mahdollistama rauhallinen ilme. Siinä missä joku haluaa nähdä läpinäkyvän materiaalin läpi laatikon sisällön, itse toivon nimenomaan harmonista ilmettä sillä, että laatikko piilottaa tavarat. Tarpeen mukaan laatikkoon on helppo lisätä etikettitarra.

Niin ikään koen hyödylliseksi sen, että KUGGIS-laatikot voi pinota päällekkäin. Laatikot saa tyhjinä myös sisäkkäin, mikä helpottaa kuljettamista. Laatikot ovat yhteensopivia IKEA-säilytysjärjestelmien kanssa.

Uutena sarjassa on pieni koko 13x18x8 cm, ideaali esimerkiksi meikeille, lasten pinneille ja ponnareille. Toinen uutuuskoko on vähän isompi ja korkeampi kooltaan 18x26x15 cm, sopiva esimerkiksi hiusasusteille tai vaikka lääkelaatikoksi.

Meillä paljon on käytössä isointa kokoa 37x54x21 cm. Tässä koossa säilytämme eteisen kaapissa joulu- ja pääsiäiskoristeet. Ilman kantta hyödynnämme isoa laatikkoa eteisen kaapissa asusteille, sillä pelkällä hyllyllä (kaapit oli jo suunniteltu meidän muuttaessamme) huivit, hanskat, pipot ja muut eivät pysyisi aloillaan.

Samoin hyödynnämme paljon keskikokoista laatikkoa 26x35x15 cm. Tässä koossa meillä on esimerkiksi lasten askartelutarvikkeet, toimistotarvikkeet, lahjanarut, kortit ja juhlatarvikkeet.
Matala 18x26x8 cm taas on erinomainen muun muassa lasten kynille, tarroille ja vesiväreille. Tässä koossa säilytämme tiskikaapin matalassa osassa myös astianpesutabletteja.

Näin hyödynnät järkevästi säilytyslaatikoita kodin järjestämisessä:
1. Ensin karsi tavarat ja kiinnitä huomioita ostokäyttäytymiseen
Ensimmäinen ja tärkein askel järjestykseen aina on tavaroiden karsiminen ja oman ostokäyttäytymisen pohtiminen. Ennen järjestämistä on hyvä luopua tarpeettomasta tavarasta ja tehdä tulevaisuuden opiksi huomioita siitä, millaisille tavaroille ei omassa elämässä ole käyttöä. Pyri olemaan itsellesi rehellinen ja erottamaan ihanneminä todellisesta minästä. Jos et oikeasti saa aikaiseksi ommella, ei langoille kannata varata kodista tilaa. Jos et viiteen vuoteen ole koskenut lahjaksi saatuun peliin, tuskin innostut siitä myöhemminkään.
2. Toiseksi suunnittele säilytys
Karsimisen jälkeen kannattaa järjestyksessä siirtyä suunnitteluun – järjestys on asia, jossa pätee viisaus hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suosittelen suunnittelemaan ja katsomaan säilytystä kokonaisuutena, sillä kotona kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos siirrät olohuoneen vitriinistä maljakot keittiön kaappiin, mille vitriinissä vapautuu tila? Jos luovut leluista, joilla lapsi ei enää leiki, voisitko hyödyntää vapautuvaa laatikkoa varastoon?

3. Kolmanneksi viimeistele järjestys
Vasta viimeisessä viimeistelyvaiheessa on aika miettiä säilytyslaatikoita, mikäli itselle tavaroiden lajitteleminen laatikoihin tuo selkeyttä ja siisteyttä. Mittaa ja laske konkreettisesti, montako laatikkoa ja missä koossa esimerkiksi kaappiin menee. Kummat palvelevat omaa tarkoitustasi paremmin: se, että kokoat laajempia kategorioita isompiin laatikoihin vai se, että erottelet tavaroita pienempiin laatikoihin tarkemmeksi kategorioiksi? Lopuksi laatikot voi olla hyvä viimeistellä etiketeillä.
4. Ylläpidä siisteyttä
Järjestys ei tule koskaan lopullisesti valmiiksi, koska elämään kuuluu jatkuva muutos ja etenkin lapsiperheessä käytettävät tavarat muuttuvat luontaisestikin vuosien varrella. Kuitenkin järjestyksen suuret linjat ja laatikoiden paikat voivat pysyä pitkään samoina. Käy silloin tällöin laatikoiden sisällöt läpi, karsi turha sisältö ja pyyhi laatikoista pölyt. Näin laatikoihin ei arkistoidu turhaa tavaraa, laatikoista löytää tarvittavat asiat ja laatikot pysyvät siisteinä. Muista myös kierrättää säilytysratkaisuja kotona huoneesta toiseen muuttuvien tarpeiden mukaan.

Meillä on kaapit perus hyvässä kunnossa, iso raivaus ei ole tarpeen. Haaveilen kuitenkin muutamasta tehotunnista, jolloin saisin rauhassa siistiä kesän jälkeen epämääräisiä kertymiä. Ymmärtäjät ymmärtävät, miten puhdistavaa voi olla siistiä koti taas uutta kautta varten.
Aikaisemmat järjestyspostaukset sekä tarkemmat kaappikierrokset löydät Kaunis järjestys -kategorian alta.