Jatkona edelliseen postaukseen kerron tänään ratkaisusta, jonka ehdin vähän aika sitten keksiä muuten vielä keskeneräiseen olohuoneeseemme.
Pariovien ja lastenhuoneen oven väliin jää tila, jonka koin aluksi haastavaksi sisustaa. Mitään liian massiivista ja syvää kohtaan ei sopinut laittaa, jotta pariovi mahtuu olemaan auki. Pariovista johtuen suljin pois myös kaikki vitriinit. Ruudukollinen lasiovi toisen vieressä näyttäisi hassulta, emmekä edes olleet säilytystilaa vailla.
Kypsyttelyn jälkeen tajusin, että kaikista eniten kaipaan laskutilaa lempiasioilleni kukille, kahvipöytäkirjoille ja tuoksukynttilöille. Kävin läpi kaikenlaisia vaihtoehtoja. Mustajalkaisia kalusteita meillä oli jo vaikka kuinka, kromia on tulossa sohvan viereiseen sivupöytään ja taas Kartellin kaksitasoinen Ghost Buster -lipasto olisi jatkanut läpinäkyvän muovin teemaa mutta hinnalla, jota en tässä kohtaa ollut valmis maksamaan.
Lopulta mieleeni välähti Ikean Vittsjö-sarjan työpöydäksikin tarkoitettu sivupöytä, joka meillä oli mustana edellisessä kodissa, ja jota aina pidin 39 euron hintaansa nähden todella tyylikkäänä löytönä. Kevyt ja ilmava Vittsjö antaa tarpeeksi tilaa esillepanolle, mikä tässä kohtaa on se juttu, ei niinkään kaluste itsessään.
Tällä hetkellä päällä on Georg Jensenin Cafu-vaasi, kynttilälyhty, tuoksukynttilöitä ja pari kirjaa. Tässä kappaleessa oli pieni kiinnitysongelma, joten joudumme vielä käydä Ikeassa vaihtamassa pöydän ennen kuin saan alahyllylle vaikka muutaman lempilehden.
Aluksi ajattelin pöydän päälle peiliä, mutta voi olla, että jos viereen oikealle keittiöön ja vasemmalle makuuhuoneeseen tulee tauluja seinään, peili on jo liikaa niiden välissä. Ainakaan en kiirehdi sen kanssa, nyt on hyvä näin. Vaikka muuten minulla ei ole kiire saada sisustusta valmiiksi, täytyy sanoa, että piensisustussuosikeita kaipasin esille. Vietä nyt sitten joulu ilman kynttilöiden loistoa.
Joulusta puheen ollen nyt taitaa olla korkea aika hiljentyä pyhien viettoon ja jatkaa uuden kodin parissa joulun jälkeen. En voi tarpeeksi kiittää teitä lukijoita tästäkin vuodesta, lämpimistä kommenteista, järkevästä keskustelusta ja mukavasta ilmapiiristä. Oikein tunnelmallista joulua ihan jokaiselle!