Yhteistyössä Asennemedia ja Arla-tuorejuustot
Mitä tapahtuu, kun saat tehtäväksesi järjestää brunssin Noora K.:n kanssa? Alkaa Pinterest laulaa ja lujaa. Meitä yhdistää suunnaton rakkaus (voitte vapaasti käyttää myös sanaa pakkomielle) kauniisiin yksityiskohtiin ja voisimme molemmat fiilistellä oikeanlailla aseteltuja rosmariinileipätikkuja ja kynttilänjalkoja vaikka työksemme.
Toisaalta meitä yhdistää myös toinen asia, rentous. Emme ole pönöttäviä ihmisiä, jotka heräävät aamukuudelta silittämään lautasliinoja tai jännittämään, onnistuuko vaativa kohokas vai eikö onnistu. Kivannäköistä ja herkullista kun saa aikaan helpostikin.
Olemme myös hurahtajia. Nooran sivulauseessa vilahti, pitäisikö ottaa mukaan vähän pre-Christmas-teemaa, ja minuutin päästä Pinterest-taululla kilisee kulkuset ja jolkottaa porot. Tuoksinassa unohdimme kaiken pyhäpäivän poikkeusaukioloista (muut siis kai viettivät halloweeniä, ei joulua), mutta läheltä piti -tilanteiden jälkeen saimme kuin saimmekin brunssin toteutettua myös tosielämässä.
Järjestimme brunssin Asennemedia-tytöille Ullalle, Noora H.:lle sekä Vienalle, joka ystävällisesti lainasi ihanaa kotiaan brunssin puitteiksi. Teemana oli Arlan täyteläiset ja lisäaineettomat tuorejuustot, jonka viiden maun ympärille kehitimme vaivattomat, maukkaat ja varmasti onnistuvat tarjottavat.
Wrap-rulliin kääräisimme mustapippurituorejuustoa ja sen pariksi ohutta härän kylmäsavupaistia sekä kurkku- ja punasipulisilppua. Suolakeksit maustoimme tomaatti-basilikatuorejuustolla ja päälle asettelimme tuoretta basilikaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.
Oiva dippi rosmariinileipätikuille ja sellerille syntyi sekoittamalla yhteen purkilliset rucola-pestotuorejuustoa sekä kermaviiliä.
Valkosipuli-yrttituorejuusto pääsi pariksi päärynäpaloille yhdessä pekaanipähkinöiden, hunajan ja tuoreen timjamin kanssa.
Makean jälkiruoan virkaa hoiti piparit maustamattomalla tuorejuustolla sekä karpaloilla ja granaatinomenan siemenillä. Tämän helpommaksi ei tosiaan enää cocktail-palojen valmistaminen voi mennä.
Suupalat huuhdottiin alas tummapaahtoisella kahvilla, samppanjalla ja raikkaan jouluisella juomalla: kaksi kolmasosaa cloudy-tyyppistä, eli tavallista sakeampaa omenamehua, loput karpalokivennäisvettä ja koristeeksi kanelitangot.
Kanelitankojen lisäksi sesonkikoristeiksi sopivat loistavasti havunvihreät yrtit, erityisesti tuore rosmariini, josta saa näppärästi sidottua juuttinarulla lautasliinarenkaat tai muut nätit yksityiskohdat. Sitten vain pari minikokoista havupuuta, kynttilät sekä eriparisia pellavalautasliinoja ja pöytähopeita – siinä se.
Jouluteeman saanut brunssi osoittautui täydelliseksi sesongin aloitukseksi tyttöjen kanssa. Vaikka itse sanonkin, näitä tarjoiluja tulee varmasti tehtyä marras-joululuussa toistekin. Enää on glögisesonki korkkaamatta. Tarttuva tauti tämä jouluinnostus.