Kuten olen kertonut, samassa osoitteessa asutut vuodet ovat alkaneet purkautua tänä keväänä voimakkaana uudistumisen tarpeena. Kotikriisi etenee nyt lumipalloefektin lailla joka nurkkaan, myös työhuone saa myräkässä osansa.
Kaikista huoneista en voi sanoa samaa, mutta työhuoneen päivityksen motiivi alkoi täysin käytännöllisestä, ei esteettisestä näkökulmasta. Aikaisempi työpöytä oli syvyydeltään liian pieni, koska mieheni tarvitsee läppärin lisäksi tilaa lisänäytölle. Onhan se ihan mukava bonus, että työhuoneessa pystyy noin niin kuin ihan oikeastikin työskentelemään.
Iskun Writex-työpöytä koossa 120×60 cm osoittautui nappivalinnaksi. Aikaisempaa raamikkaampi pöytä ryhditti mielestäni sisustuksellisestikin koko tilan. Annan ison plussan myös koko pöydän levyisestä säilytyslaatikosta, joka imaisee sisäänsä joka kodin kirouksen, kaikenlaisen pikkusälän, ja sitähän työpöydillä pyörii laskuista kyniin.
Koska mielitilani vaatii nyt selkeitä linjoja, eikä useita silmissä viliseviä yksityiskohtia, rauhoitin pöydän päällisen kahdella Fotografiskasta jo aikaisemmin tilaamallani julisteella, jotka vain odottavat porausta seinään. Paikalla aikaisemmin ollut Gauharin muistitaulu löytää paikkansa varmasti muualta, muuten pidän siitä kovasti edelleen.
Omaan makuuni työhuoneessa saa selkeästi olla aika maskuliininen tunnelma. Tässä ei nyt tavoitella strömsöläistä askarteluhuonetta, vaan enemmänkin manhattanilaisen bisnesmiehen kotitoimistoa. Mieheni vaatekaappi on samaisessa työhuoneessa, joten miehekkyys istuu tilaan siksikin.
Eames DSR -tuoli on lainassa ruokapöydän ympäriltä. Kaikista kotimme tuoleista se sopii mielestäni pöydän kanssa parhaiten ulkonäöllisesti ja on mukavampi istua pitkään kuin wieniläistuoli.
Se tietysti tarkoittaa, että ruokapöydän ympärillä on nyt sekalaisia tuoleja. Toisaalta eriparituolit kuvaavat tätä hetkeä hyvin: kaikki hakee paikkaansa ja tilanne elää koko ajan.
