Viime viikonloppu oli yhtä juhlaa ja piirsin silmät päähäni jopa pariin kertaan: Sisustuskoira täytti kuusi vuotta ja Asennemedia kaksi! Asennemedian lettukestisynttäreillä vallitsi tosin rennompi pukukoodi, joten tapaus piparireunamekko liittyy vielä viikonlopun kolmansiin juhliin, ystäväni valmistujaisiin. Monet teistä kysyivät Instagramissa mekon perään ja kerrottakoon vielä täällä, että se on löytö Banana Republic -verkkokaupan alesta.
Vaikka yleensä en mieti pukeutumisessa, mikä minulle sopii, vaan mitä tykkään käyttää, mekoissa olen alkanut ajatella toisin. Suorat juhlamekot eivät imartele vartalotyyppiäni, joten tässä ihastuin paitsi yksityiskohtiin myös vyötäröä korostavaan ja siten anteeksiantavaan leikkaukseen.
Onnittelukorttien jämähtämisen 90-luvulle muistin, kun yritin ostaa korttia Noora K.:n vauvalahjaan lähi-Ärrältämme (miten ihanaa oli nähdä röyhelöpeppu ja Sisustusbeben uusi ystävä ensimmäistä kertaa!). Korttitelineessä oli tarjolla punaisia ruusuja ja Karvinen-huumoria – no, en sitten valinnut kumpaakaan. Taas muistin suunnitelmani, että minun on ostettava kotiin muutama eri tarkoitukseen sopiva kortti näitä tilanteita varten. Kivoja kortteja saa ainakin Putingista Korkeavuorenkadulta, Papershopista Fredalta, museokaupoista sekä keskustan Akateemista, josta valmistujaiskortti on.
Hardys-viinilähettiläänä olen tehnyt juhlapäivinä ahkeraa laadunvalvontaa blogin kautta saadusta Crest-uutuuskuohuviinistä ja suosittelen tyylikästä australialaista lämpimästi. Meillä on avattua kuohuviiniipulloa varten hyvä sulkija, joka pitää kuplat raikkaina yllättävän pitkään, joten kuohuviinistä voi todella ottaa vain sen lasillisen. Meidän sulkija on jostain aikoinaan saatu mainoslahja, mutta kokkipuodeista luulisi löytyvän vastaavia hyviä.
Viinitarjottimena näkyy Tallinnan-tuliainen, pieni hopeinen lautanen, jonka olen vielä kuvan ottamisen jälkeen kiillottanut Universal Stonella. Kiitos suosituksistanne, miten tehokas ja koukuttava siivousaine kaikkeen! Tallinnan-tuliaisia on myös miniminän synttärimekko – huomenna tulee kuulkaas meidän vauvavuosi täyteen.
Niin, vauvavuosi. Olen ihmistyyppinä sellainen, joka pelkää pahinta, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Näin ollen osaan olla erittäin kiitollinen meidän hyvin menneestä vuodesta, ja samalla minulla todella riittää sympatiaa kovia kokeneille ystäville, kuten Noora K.:lle. Jos jotain olen oppinut, niin sen, miten avoimuus on paras vertaistuki, niin ystävien kesken kuin blogissakin. Siksi arvostan kovasti sitä, että Noora sanoi ääneen tunteen, jonka varmasti moni muukin on kohdannut: ei tullut vauvakuplaa. Minulla oli kuplani, mutta se yhdessä hyvin sujuneen vuoden kanssa on tuonut toisen tunteen. Koska kaikki on sujunut hyvin, kohtahan varmasti tapahtuu vastapainoksi jotain pahaa. Ei ole helppoa olla vanhempi, kun pelissä on niin paljon: tärkein ihminen ja sen tasoinen menettämisenpelko, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Ihme kyllä, vauvavuoden taakse jättäminen ei herätä sellaista haikeutta kuin ajattelin. Vaikka titteli muuttuu taaperoksi – Sisustustaaperoksiko? – onhan tuo kävelemään ja puhumaan opetteleva vielä aika pitkään äidin helmoissa. Ensiaskeleet otettiin isoveljen valvovan silmän alla, totta kai.
