Kaupallinen yhteistyö, Urtekram ja Asennemedia
Luet juttua, jonka kohdalla tapahtuu jälleen kerran se, mikä minulla niin kovin usein tapahtuu: yksittäisestä asiasta syntyy pitkä ajatusten ketju. Anna minulle kesäkuussa aiheeksi luonnonkosmetiikka, niin alan ajatella lähestyvää juhannusta, mikä taas vie ajatukseni mökkeilemiseen, mikä taas saa minut kirjoittamaan Suomen suvesta ja maaseudusta ylipäätään.
Minulla on sydämessä samanlainen paikka maaseudulle kuin muillakin suomalaisilla on. Rauhoitun laiturin nokassa, viehätyn pellon laidasta kerätyistä kukkakimpuista ja toivoisin, että kännykkäkuuluvuuden löytääkseen pitäisi edelleen hakeutua saman kiven päälle kuin nuoruudessani. Että ainoan viihteen tarjoaisivat huussin kellastuneet Kotiliedet ja liiterintakainen tikkataulu.
Toisaalta heti, kun avaan silmäni enkä katso enää mökkeilyä romanttisten ja auringon haalentamien pitsiverhojen läpi, muistan kolikon kääntöpuolen. Mökkeily on myös loputonta pakkaamista, ajamista ja ylläpitoa.
Kun vanhempani luopuivat kesämökistämme, en laittanut hetkeäkään hanttiin. Vielä nuorena pidin itsestään selvänä, että mökki siirtyy aikanaan minulle ja perheelleni – kuka nyt ihanasta kesäpaikasta luopuisi! Kolmekymppisenä aikuisena heräsin siihen, että hetkonen, sehän olisi sitten myös minä ja mieheni, jotka ajaisivat nurmikon, kunnostaisivat paikkoja, tyhjentäisivät huussit, asentaisivat hyisevässä vedessä laiturit ja maksaisivat maksut. Mökki ei olisikaan enää vain se rentouttava paikka, jossa saunotaan ja grillataan, vaan myös resurssisyöppö.
Vaikka mökin ylläpidosta vielä selviäisikin, meistä ei olisi pakkaamaan ja suhaamaan lähes kolmen tunnin matkaa joka viikonloppu, eikä yksittäisiä käyntejä varten kannata omaa mökkiä omistaa. Teoriassa kesäpaikan voisi hankkia lähempää, mutta me olemme sukulaisten ja perhetuttujen takia niin kytketyt tiettyyn paikkakuntaan, etten koskaan osaisi kuvitella omistavani mökkiä mistään muualta.
Tällä hetkellä meille sopiikin parhaiten malli, jossa omistamme ainoastaan yhden kodin, joka saunan, grillin ja pihan kanssa toimii myös kesäasuntona. Näin meille jää mahdollisuus myös matkustaa. Onneksi järjestely ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö pääsisi maalle.
Olenkin alkanut ajatella, että enemmän kuin tietty rakennus, kesämökki on mielentila, maaseutu kokemuksena ylipäätään. Kunhan pääsemme joka kesä pulahtamaan samaan järveen ja syömään samat torijäätelöt, ei sillä oikeastaan ole meille merkitystä, nukummeko omassa saunatuvassa vai jonkun toisen lavereilla. Kesäisiä maaseutumuistoja itselle ja lapselle voi luoda näinkin.
Toiveena olisi myös löytää kiva vuokramökki, mutta kuten viime jutussa kirjoitin, Airbnb-kulttuuri on vielä enimmäkseen kaupunkilainen ilmiö, vaikka juuri luontoturismi ja maaseutu sitä kaipaisivat. Harmillisesti Suomesta puuttuu myöskin bed and breakfast -majoitusten kulttuuri. Toki tarjolla meidänkin kesäpaikkakunnalla joitain mökkejä on, mutta hyvin vähän suhteessa määrään. Asiantuntijan väite siitä, että suomalaiset eivät halua lainata kolmea asiaa, asuntoaan, autoaan ja mökkiään, tuntuu pitävän täysin paikkansa. Mökit taitavat olla mieluummin tyhjillään kuin tarjolla vuokralle.
Haaste on myös se, että emme etsi lomakeskuksen hulppeaa huvilaa kahdellekymmenelle hengelle mutta emme myöskään osaa nauttia ihan mistä tahansa ympäristöstä. Vaatimaton mökki saa olla, mutta jonkinlaista hurmaavuutta ja sympaattisuutta maaseutumajoitukselta kaipaan – menemmehän sinne ennen kaikkea rentoutumaan.
Muistan ajat, kun kesämökin järvessä tuli peseydyttyä miten sattuu, mutta enää sellainen ei tulisi kuulonkaan. Ympäristöystävällinen ja biohajoava luonnonkosmetiikka onkin minusta paras mahdollinen pakattava paitsi omaan matkakassiin myös mökkituliaiseksi. Valitsemalla luonnonkosmetiikkaa voi varmistaa, ettei esimerkiksi kuorintavoiteesta päädy mikromuoveja vesistöihin. Urtekramin luonnonkosmetiikka on mainiota myös siitä syystä, että sarjaa saa mökkimatkalta ihan tavallisestakin marketista vieläpä edullisesti: tuotteet maksavat noin 6–8 euroa.
Itse asiassa Urtekram Kookos on ensimmäinen koskaan ostamani luonnonkosmetiikkasampoo jo ennen tätä yhteistyötä. Varmasti juuri maltillisen hintatason takia uskalsin kokeilla, puhdistaako luonnonkosmetiikka hiukset ihan oikeasti. Vaikka luonnonkosmetiikkavoiteisiin olen luottanut jo kauan, hiusten pesemiseen luonnonkosmetiikalla suhtauduin jostain syystä pitkään skeptisesti, mutta en suhtaudu enää. Minusta Urtekram Kookos -sampoo ja -hoitoaine jättävät hiukset todella pehmeiksi. Urtekramilla on muitakin sarjoja, kuten Laventeli, Nordic Berries ja Aloe Vera, joten uskon, että jokainen löytää omalle hius- ja ihotyypilleen omansa.
Kookos-sarjaa kokeillakseen saa olla, mutta ei tarvitse olla kookostuoksun fani, sillä näissä tuotteissa tuoksu on miedon miellyttävä, kaukana hallitsevasta tai esanssisesta. Ihanaan sarjaan kuuluu myös suihkusaippua, käsisaippua, kuorinta, deodorantti, vartalovoide, käsivoide, hiusöljy ja hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Kaikki Urtekramin tuotteet ovat aina luomua ja sarjalla on Ecocert Cosmos -sertifikaatti.
Vaikka laajempi trendi on omistamisesta kohti jakamista, samaan aikaan nousussa on selvästi paluu perusasioiden äärelle, luontoon ja elämyksiin materian sijaan. Perityt ja suvun mökit ovat oma lukunsa, mutta olen huomannut ihan vuoden parin sisään todella monen kollegani aloittaneen rakentamaan tai kunnostamaan varta vasten perheelle nyt hankittua omaa mökkiä. Sanoisinkin, että omalla tavallaan mökit tekevät uutta tuloaan.
Ajatusleikkinä tykkään toki haaveilla omasta mökistä itsekin. Eniten sielunmaisemaani sopisi merenrantakallion saaristomökki, mutta jo mainittujen sukulais- ja perhetuttusuhteiden takia valinta olisi järvenranta- tai mummonmökki. Yhtä kaikki itse pidän siitä, että mökki oikeasti tuntuu mökiltä: muutamia mukavuuksia omassa unelmamökissä kyllä olisi, mutta ei mitään viimeisimmän tekniikan mukaisia seinän kokoisia taulutelevisioita.
Tietenkin olen mielessäni sisustanut oman unelmamökin. Kuten Pinterest-taulustani Summer house huomaa, tyylissä toistuu valkoiseksi maalatut lankut, rennot pellavasohvat, mausteena rottinki ja vanha puu sekä ehkä teille yllätyksenä sininen väri yksityiskohdissa. Oma unelmien kesäpaikkani olisikin The Hamptons maanläheisenä, rentona ja skandinaavisena versiona.
Onko teillä mökkiunelmia – tai vastaavasti haave vapautua perhemökin vastuista ja velvollisuuksista?