Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia
Aurinkoista maaliskuuta! Vihdoin tartun aiheeseen, jota on toivottu tosi paljon, ja joka oikeastaan parhaiten juuri alkaneeseen kevääseen ja siitä monella seuranneeseen siivousvimmaan sopiikin: miten olemme ratkaisseet vaatesäilytyksen.
Walk-in-closet -unelmaa ei tässä kodissa ole, vaan aika tavallinen pieni vaatehuone. Jäin oikeastaan heti alkuun miettimään, onko walk-in-closet edes unelmani vai asia, josta ajattelen, että kuuluisi unelmoida. Ehkä vähän molempia.
Totta kai jos saisin vapaat kädet ja vapaan budjetin suunnitella oman talon, siellä olisi oikein ilmava ja kaunis vaatehuone. Esimerkiksi samantyyppinen IKEA PAX -kokonaisuudesta rakennettu kuin modernin klassisen maun kanssani jakavalla Kuistin kautta Heidillä. Toisaalta olen todennut, että pukeutumisen voi saada toimivaksi myös tavallisella kaapistolla tai vaatehuoneella.
Minun ja mieheni vaatteet ovat siis tosiaan makuuhuoneesta avautuvassa vaatehuoneessa. Muuttaessa ajattelin, että onpa tila pieni. Emmehän mitenkään saisi mahtumaan molempien vaatteita pieneen koppiin, kun edellisessä kodissa meillä oli molemmilla omat kaapistot.
Järjestelmää vaatehuoneeseen ei edellisten asukkaiden jäljiltä jäänyt ja hyvä niin. Meille sopikin suunnitella kokonaisuus omiin tarpeisiin puhtaalta pöydältä. Päädyimme hankkimaan vaatehuoneeseen IKEA ALGOT -järjestelmän, jolla saimme vaatehuoneeseen sitä, mitä kaipasimmekin: vaatetangon, hyllyjä, kiinteitä pieniä koreja ja isompia ulosvedettäviä koreja.
Ainoastaan mekkoni ovat makuuhuoneen kulmassa rekillä, mistä on iso apu ihan siksi, ettei vaatetangon ja hyllyjen väliin näin tarvinnut jättää niin pitkää tilaa, vaan saimme vaatehuoneeseen tiiviisti hyllyjä. Eteisessä pidän paitsi tietysti ulko- myös (uhkaavasti pölyyntyvät) urheiluvaatteet.
Ja ihme kyllä: kaikki vaatteemme ovat vaatehuoneeseen tämän reilun kahden vuoden ajan mahtuneet. Eniten minua naurattaa yhteen hitsautunut väriskaala: ensisilmäilyllä on vaikea huomata, mistä minun vaatteeni alkavat ja mihin mieheni vaatteet päättyvät. Vielä ei kuitenkaan kukaan ole salkun kanssa pitsipaita päällä toimistolle lähtenyt.
Se mikä on vaihdellut, on se, että säilytänkö vaatehuoneessa koko vaatevarastoa vai pelkästään käytössä olevaa sesonkia. Välillä olen nostanut kesällä neuleet ja vastaavasti talvella topit säilytyskasseissa eteisen kaapin ylähyllylle. Tällä hetkellä vaatehuoneessa on kuitenkin kaikki vaatteeni: kesävaatteet, talvivaatteet, äitiysvaatteet ja imetysvaatteet, lukuun ottamatta mainittuja mekkoja, urheiluvaatteita ja ulkovaatteita.
Kumpi paremmin toimii, on minusta ihan tilasta ja tilanteesta kiinni. Välillä on ihana saada kaappiin väljyyttä, mutta toisaalta pidän siitäkin, että näen kerralla kaiken, mitä omistan. Etenkin nyt, kun olen asunut kylmässä, lomaillut lämpimässä ja kasvattanut mahaa, on koko valikoimalle ollut tarvetta.
Huomaan, että elämän- ja kropanmuutos on heijastunut myös tyyliin ja sitä kautta vaatekaapin karsimiseen. Isossa kuvassa olen tyylini ja väriskaalani täysin löytänyt, mutta pitkästä aikaa olen kipuillut yksityiskohtien kanssa: erityisesti sen, minkämallisissa vaatteissa näin 35-vuotiaana, kohta kaksi kertaa synnyttäneenä aikuisena ihan oikeasti parhaiten viihdyn. Pukeutuminen on ulkonäköä, mutta minusta ennen kaikkea sisäistä tunnetta. Kinnaava mekko tai liian lyhyt neule saa koko olon tuntumaan vieraalta ja väärältä.
Raskaus onneksi pakottaa pieneen aikalisään – nyt kun ei voi eikä kannata yrittää ratkoa tyylikriisiä uutta ostamalla, vaan enemminkin jäitä hattuun kaatamalla. Enemminkin olen yrittänyt keskittyä itsetutkiskeluun ja suunnitteluun, jotta palautuneena olen sitten fokusoitunut hankkimaan juuri ne vaatekaapin kulmakivet, joita oikeasti kaipaan. Yksi tällainen on hyvä villakangastakki. Voitteko kuvitella, että niinkin tärkeä asia kaapistani tällä hetkellä puuttuu.
Niin tai näin, tyylikriisi on jo kokonaan toinen tarina, jatketaan vaatesäilytyksen käytännöillä. Kuten tiedätte, arjen harmonia on minulle helposti ärsykkeistä kuormittuvalle yksiä jaksamisen kulmakiviä. Jo vuosia sitten teimme sen, että yhtenäistimme kaikki henkarit valkoisiksi BUMERANG-vaateripustimiksi. Tällä pienellä kikalla on yllättävän suuri vaikutus vaatesäilytyksen rauhalliseen yleisilmeeseen.
Toinen, mitä suosittelen, on pukupussit, esimerkiksi tätä STUK-settiä. Myös pukupusseilla saa rauhoitettua kaapin ilmettä ja suojattua harvemmin käytössä olevia vaatteita. Pukupusseja hyödynnämme etenkin eteisessä ja siitä tuli mieleeni, että olette pyytäneet todella paljon päästä kurkistamaan myös eteisen kaappiin (en yhtään ylläty, että juuri minun blogini lukijoilla on tällaisia toiveita). Tässä tulee siis samalla sekin. Alla näkyvää eteisen kaapistoa emme itse laitatuttaneet vaan se oli edellisiltä asukkailta valmiina. Sen, minkä vasta vähän aika sitten teimme, oli hankkia kaappiin kaksi GREJIG-kenkähyllyä. Kahdeksan euron panostuksella kolminkertaistimme kenkäsäilytystilan määrän.
Lisäksi vaatesäilytyksessä voi hyödyntää nättejä paperikasseja, säilytyslaukkuja tai esimerkiksi SKUBB-sarjan vetoketjullisia säilytyslaatikoita sekä tilan puutteessa ovinaulakkoa. Laatikkosarjoista oma suosikkini on kierrätetystä PET-muovista valmistettu KUGGIS-sarja, joka pysyy siistinä kaikenlaisessa käytössä, ja joita meillä on lukuisia ympäri kotia. Vaatehuoneen ylähyllyllä pidän KUGGIS-laatikossa (laajaa kaksien) korkkarien kokoelmaani (toimii siis myös kenkälaatikkona!) sekä uimapukuja, varasukkahousuja ja sen sellaista harvemmin tarvittavaa. Matalissa KUGGIS-laatikoissa tangon alla taas on kaikenlaista asustetta silkkihuiveista aurinkolaseihin.
Kokonaan eri tarina on niin ikään lastenvaatteiden säilytys – maailma, joka ei muuten koskaan kasvavien ja koko ajan uusia kokoja tarvitsevien pienten kanssa tule valmiiksi. Silläkin puolella olemme luottaneet IKEA-valikoiman PAX-runkoihin. Eteisen ylähyllyä ja lämminvarastoa joudumme hyödyntämään lastenvaatteiden kierrossa ahkerasti. Lastenvaatteiden saralla arki toimii vain, jos esillä on kerralla pelkästään sillä hetkellä käytössä olevat vaatteet.
Mikäli seuraavassa kodissa on meille aikuisillekin perinteiset vaatekaapit, valintani on hyvin todennäköisesti PAX. Jos taas seuraavassakin kodissa on nykyisentyyppinen vaatehuone, voisin koska tahansa valita uudestaan ALGOT-systeemin, niin tyytyväinen olen siihen ollut. Mikäli teillä vaatejärjestelykärpänen puraisi tai olette remonttia tekemässä, niin vinkkinä valitut makuuhuoneen IKEA-säilytysjärjestelmät ovat 8.3. asti tarjouksessa.
Seuraavaksi edessä olisi ainakin neuleiden keväthuolto, teidän myöskin toivoma raskausajan asuista kirjoittaminen ja olohuoneen sisustusmuutokset. Keväistä lauantaita!