Mekko saatu PR-lahjana, Gauhar Helsinki

Hei sateisen syysarjen keskeltä! Välillä jotain muutakin kuin imetystoppeja ja huppareita.

Tämän kauniin mekon sain suosikkimerkiltäni Gauhar Helsingiltä. Kyseessä on lempimekkotyyppini jo monetta vuotta: A-linjainen, yksinkertainen, naisellinen. Mekko on Taft Dress (minulla koossa M/L). Mekkoa voi käyttää myös mukana tulevalla vyöllä.

Kaunis mekko on niin tyyliseni, että jos nyt menisin naimisiin, voisin mennä tässä. No se mahdollisuus on mennyt, mutta tulisipa pian muu tilaisuus juhlia.

Meidän naimisiinmenosta on aikaa yhdeksän vuotta. Tällä kertaa jopa muistimme syyskuisen hääpäivämme, mikä lupaa hyvää ensi vuoden 10 vuoden virstanpylväälle.

Olen realisti: tuskin teemme tinahääpäivänä mitään ihmeellistä, ainakaan sitä, mistä joskus haaveilimme, että palaisimme hääkaupunkiin. Mutta illallisesta kahdestaan Helsingissä voi sentään haaveilla.

Vaikka yhdeksän vuotta on pitkä aika, voisin mennä naimisiin paitsi tässä mekossa myös samassa asussa kuin aikoinaan menin. Päällä minulla oli nilkkapituinen tyllihame ja silkkinen t-paita, tässä kuva asusta. Tukkakin on yhä samanlaisella nutturalla.

Jaloissani hääpäivänä oli Pura Lopezin nudet pyöreäkärkiset korkkarit. Nämä kuvissa näkyvät ovat saman merkin mustat teräväkärkiset.

Molemmat ovat samalta ajanjaksolta yhdeksän vuoden takaa, ja nämä kaksi korkkariparia ovat yhä ainoat, jotka omistan. Ajattomuudesta puhuminen tuntuu välillä kokeneen inflaation, mutta näissä asioissa klassisuus näkyy minulla kaapissa konkreettisesti.

Hääasusta vielä puheen ollen, muistan myös vieläkin ensimmäisen referenssikuvan, Pinterestistä tietenkin, jonka pohjalta aloin hääasua pohtia. Inspiraatio oli tämä.

Pitkässä hääunelmassa en koskaan osannut itseäni nähdä. Näin jälkikäteen mietin muutenkin, miten tyytyväinen olen siitä, että kuuntelimme rohkeasti itseämme menemällä naimisiin kahdestaan.

Yhdeksässä vuodessa oma itsetuntemukseni on kasvanut reippaasti, eikä päätös enää tänä päivänä niin ihmeellinen asia olisikaan. Mutta yhdeksän vuotta sitten perinteisestä tavasta poikkeamisessa oli meille, itseämme etsiville, rohkeutta. Onneksi tunne oli sisimmässä vahva: meidän kuuluisi tehdä näin.

Toisin sanoen jos nyt menisin naimisiin niin menisin samalla lailla: tämäntyyppisessä asussa, kahdestaan ja yhä New Yorkissa.

Vuosien varrella minusta on kuoriutunut enemmän rauhallisuudessa viihtyvä Toscana-mummo, tai vielä realistisemmin lähikohteita hyödyntävä, sämpylöitä kylmälaukkuun pakkaava perheenäiti, mutta häiden kohdalla olen iloinen, että kaupunki oli jotain (elämää) suurempaa.

Siinä missä mekossa tunnen itseni kauniiksi, kasvoista en: ihooni puhkesi bakteeritulehdus. Tulehdus alkoi onneksi rauhoittua nopeasti lääkkeillä, mutta huomasin punaisen näppyläisen peilikuvan nostavan heti pintaan nuoruuden aknetraumat.

En ole osannut olla huolissani rypyistä, ja moni muukin asia kehossani on, no miten nyt neljänkymppiä lähestyvällä kolmesti synnyttäneelle on, mutta sitä olen koko aikuisuuden toivonut, ettei akne vain palaisi. Niin syvästi huono iho vaikutti itsetuntooni.

Nyt jatkan kasvojen tulehtuneen ihon hoitamista, ja iloitsen siitä, että tilanne on parannettavissa.

Ja sitten glamourcornerista takaisin leggareihin. Tunnelmallista perjantaita!