Kaupallinen yhteistyö, Neste ja Asennemedia
Päätin vuoden alussa tälle vuodelle kolme teemaa, joista ensimmäinen oli hyvinvointi. Toinen on vastuullisuus, josta kirjoitan tänään (aika herkässä mielentilassa näppäimistölle kyynelehtien).
Henkilökohtaisesti minulle vastuullisuus tuntuu tällä hetkellä tärkeämmältä kuin koskaan. Oikeastaan itsestäänselvyydeltä, josta on pakko puhua, ja jonka hyväksi me kaikki pystymme tekemään jotain.
Minulle vastuullisuus ei merkitse täydellisyyttä, sillä ehdottomuudella vastuullinen elämä tyssää ennemmin kuin ehtii alkaa. Minulle vastuullisuus tarkoittaa mahdollisimman monia hyviä valintoja arjessa. Esimerkiksi sitä, että vältän viimeiseen asti ruokahävikkiä ja kierrätän sen minkä pystyn (valitettavasti vähän huonommin kuin haluaisin, sillä pientaloaluleella lajittelu on kerrostaloaluetta hankalampaa). Pyrin valitsemaan kylpyhuoneeseeni myös luonnonkosmetiikkaa ja ennen kaikkea ostamaan harkitusti – jättämään kauppaan sen, mitä en todella halua tai tarvitse, ja tekemään mahdollisimman ajattomia ja pitkäaikaisia hankintoja.
Vastuullisuus on ekologisuutta, mutta on se paljon muutakin. Itse koen kantavani monesta asiasta vastuuta bloggaajana. Pyrin olemaan teille lukijoille mahdollisimman avoin ja keskustelemaan myös elämän realiteeteista. En halua kenenkään nuoremman lukijan, enkä vanhemmankaan, ajattelevan, että design-valaisimet tippuvat taivaalta tai etteikö elämä voisi olla onnellista ilman niitä. Lisäksi vaikuttajana koen oikeudekseni, jopa velvollisuudekseni, viestiä tärkeiden asioiden puolesta. Käyttää ääntäni siihen, että saisimme yhdessä tehtyä hyvää.
Muistatteko joulun Kinkkutempun? Kampanjan, johon minä ja kollegani osallistuimme kannustamalla kierrättämään kinkun paistorasvan. Viemärissä paistorasva on ongelmajätettä, kun taas kierrättämällä kaikkea muuta: paistinrasvasta Neste pystyy valmistamaan uusiutuvaa dieseliä. Vielä tärkeämmän kampanjasta teki se, että lisäksi sillä kerättiin varoja vähävaraisille lapsiperheille.
Miten kampanjassa sitten kävi?
Tavoite ei pelkästään toteutunut, vaan ylittyi: huimat 145 000 kotitaloutta kierrätti kinkun paistinrasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi (Neste MY uusiutuva diesel vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 % ja kerätyllä määrällä ajaa arviolta 14 kertaa maapallon ympäri!). Keräystulos tarkoittaa myös sitä, että Hope ry:lle lahjoitettava summakin nousi 25 000 euroon.
Kiitos sydämeni pohjasta jokaiselle teille, jotka osallistuitte Kinkkutemppuun ja mahdollistitte mielettömän avun!
Lahjoitussumma saattaa lukuna kuulostaa abstraktilta, mutta onneksi pääsimme Asennemedia-kollegojen Marin, Natan ja Annen kanssa vierailemaan Hope ry:n tiloissa. Kuulimme, miten paljon konkreettista hyvää lahjoituksella saadaan aikaiseksi. Lahjoitusrahoilla tuetaan sadan sellaisen lapsen harrastamista, joka taloudellisista syistä jäisi muuten vaikka joukkueensa ulkopuolelle. Lisäksi lahjoitusrahoilla mahdollistetaan vähävaraisille lapsille elämyksiä, ei matkaa kuuhun, vaan niinkin maltillisia toiveita kuin leffa- ja uimahallilippuja. Tämä on minulle aina se kovin paikka. Kuulla, miten vaatimattomilla asioilla on niin suuri merkitys.
(Ja taas pyyhin kyyneleitä silmistäni ja näppäimistöltä.)
Uskon, että Suomen 100 000 vähävaraista lasta on määrä, joka koskettaa teitä yhtä paljon kuin minua. Halusinkin kasata konkreettiset ohjeet siitä, miten kolmella eri tavalla Hope ry:tä voi pitkin vuotta auttaa.
1. Lahjoita tavaraa. Nyt tiedän, mitä kehoitan teitä tekemään kevätsiivouksesta vapautuvalla tavaralla, lahjoittamaan se Hope ry:lle (vein itsekin kassillisen). Tavara ei kulje välikäsien kautta myyntiin, vaan menee suoraan apua tarvitseville lapsiperheille. Helsingissä piste on Pitäjänmäellä. Tila on tavallaan kuin ilman rahaa toimiva kauppa, tavara on lajiteltu osastoittain, ja hyllyiltä perheet voivat hakea sitä, mitä tarvitsevat. Lahjoittaa voi oikeastaan ihan kaikkea siistiä ja hyväkuntoista tavaraa: aikuisten ja lasten vaatteita, kenkiä, asusteita, vauvatarvikkeita, kirjoja, pelejä, leluja, avaamatonta kosmetiikkaa, harrastusvälineitä ja kodintarvikkeita. Suurin pula on ajankohtaisista tarpeista, kuten talvitakeista, luistimista, suksista ja muista talviurheiluvälineistä. Jatkuvaa pulaa on myös isompien poikien vaatteista.
2. Lahjoita aikaa. Minut yllätti, että Hope ry:llä on vain kaksi työntekijää, koko muu valtakunnallinen toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin. Hope ry:n tiloihin voi mennä auttamaan tavaralahjoitusten lajittelussa. Tiedän, että monella kiireisellä on kynnys sitoutua pitkäaikaiseen vapaaehtoistoimintaan. Juuri siksi on hienoa, että Hope ry:lle voi mennä auttamaan ihan kertaluontoisestikin, kuten esimerkiksi monet työporukat nykyään tekevät.
3. Lahjoita rahaa. Hope ry:n toimintaa voi tukea myös rahalahjoituksella, juuri sillä summalla, kun itselle sopii. Lahjoituksilla tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisesta ja mahdollistetaan elämyksiä.
Vaikka on sanomattakin selvää, että aihe on koskettava, rankkakin, niin ennen kaikkea Hope ry:n toimintaa kuvastaa lohdullisuus – ajatus siitä, että joku kyllä auttaa. Kaikista liikuttavinta ja tärkeintä on se, millaista toivoa Hope ry lapsiin ja nuoriin valaa. Kuulemma aikuiset toisinaan arvostelevat sitä, jos lapsi toivoo mitään perustarpeita kummempaa, mutta Hope ry ei tähän tyydy: totta kai vähävaraisten lasten ja nuorten on saatava unelmoida vapaasti siinä missä kaikkien muidenkin. Toivon päivänä 4.6. Hope ry kysyy nuorilta itseltään heidän unelmistaan, oikein kannustaa heittäytymään haaveisiin. Unelmat listataan nettisivuille ja niitä voi kuka tahansa meistä toteuttaa. Niin kuin Toivon päivänä kuuluukin – suurin osa unelmista toteutuu. Äitinä minusta tässä on kaikista suurin sanoma: kenelläkään meistä ole oikeutta katkaista lapsen tai nuoren haaveilta siipiä. Päinvastoin meillä on velvollisuus valaa toivoa siitä, että vaikeammistakin lähtökohdista on mahdollisuus saada valoisa tulevaisuus.
Toiveikkuudesta puheen ollen, vaikka maailman tilanteen täytyy kuristaa jokaisen vähänkään aikaansa seuraavan kurkkua, niin uskon ja toivon, että jonkinlainen käännepiste ollaan nyt saavutettu. Pikamuotia tuottavien ketjujen uutisoidaan olevan haasteiden edessä ja taas vastuullisesta sijoittamisesta pöhistään, sillä kestävät yritykset toimivat pitkällä tähtäimellä kannattavimmin pikavoittojen metsästämisen sijaan. Myös kiertotalous on termi, jota tullaan tänä vuonna varmasti kuulemaan. Kiertotaloudessa tuote kierrätetään tai mahdollisuuksien mukaan palveluilla korjataan tai huolletaan, jotta tuotteen käyttöikä pitenee ja materiaalien riittävyys taataan.
Sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen vastuullisuus on kuin onkin todella moniuloitteinen kysymys, jonka suhteen yritän itse hyväksyä sen, että kaikkea en pysty tekemään, mutta monta asiaa pystyn – ja siihen haluan toiveikkain mielin haastaa itse itseni ja toki teidätkin. Suurin osa meistä pystyy tekemään jotain arjessaan paremmin, kyseenalaistamaan omia tapojaan, auttamaan muita. Oma kaikista tärkein pitkän tähtäimen tavoitteeni on kasvattaa uusi parempi sulkupolvi, tytär, jolle on itsestäänselvää ottaa elinympäristö huomioon ja antaa hyväntekeväisyyteen omastaan, jouluna mutta yhä enenevässä määrin ympäri vuoden.