Kaupallinen yhteistyö, BioGaia

Kuinka vanha vauva nyt on?
Vauva on nyt noin 6,5 kuukautta vanha. Virstanpylväs tuntuu monessa mielessä merkitykselliseltä. Olemme voineet siirtyä vaunukopasta rattaisiin, mikä avaa vauvalle maailman ihan uudella tavalla. Kevyitä matkarattaitakin on nyt mahdollista alkaa käyttää, mikä helpottaa kovasti tietynlaisia menoja. Se, että vauvaa voi jo istuttaa, mahdollistaa uudella tavalla viihtymisen syöttötuolissa vaikka kahvilassa naksujen kanssa. Viiden kiinteän aterian myötä päiviin alkaa tulla ihan erilailla rytmiä.
Pikkuhiljaa lähestyy myös aika, jolloin meillä on ollut tapana pitää vauvalle unikoulu. Elätän varovaisia toiveita, että unikoulun ja kiinteiden ruokien myötä löytäisimme vauvalle päiväunien taidon.

Millaisia haasteita vauva-arjessamme on?
Haaste tulikin edellisessä esille: päiväunet. Vauva ei nuku päiväunia. Hän saattaa nukahtaa päiväunille, mutta herää hyvin nopeasti – ei edes yhden unikierron vaan jopa kymmenen minuutin jälkeen. Koska kaikilla kolmella lapsellamme on ollut tämä catnapping-ominaisuus, en enää taistele sitä vastaan, vaan harjoittelen ottamaan tilanteen sellaisena kuin se on. Kuitenkin väsyneenä se, ettei päivissä ole lainaan taukoja, on tuntunut pidemmän päälle raskaalta.
Lisäksi meidän haasteisiin voi lukea pullon vieroksumisen, mikä myös on hankaloittanut sitä, että saisin äitinä pieniä taukoja. Yön yli -menoja en ole kaivannut, vaan joitain tunteja.

Mitkä asiat meillä sujuvat mukavasti?
Päiväunihaasteen vastapainoksi meillä menee yöt mukavasti. Vauva oppi varhain erottamaan päivän ja yön toisistaan, ja siksi pisin unipätkä on luontaisesti yöllä. Tätä en laske meidän ansioksi, vaan puhtaaksi sattumaksi.
Meille valtavan iso apu öihin on tullut kapalosta. Jokin yö, kun kapalo oli pyykissä, vauva nukkui ja sätki levottomasti, joten meidän kohdallamme en voi kylliksi ylistää kapaloa. Tällä hetkellä meillä on käytössä kapalo, joka mahdollistaa siirtymävaiheeseen harjoittelemisen. Kapalosta voi ensin ottaa yhden hihan pois ja sitten toisen, jolloin kapalosta tulee unipussi.
Lisäksi olemme onnekkaita siitä, että vauvalle ei toistaiseksi ole ilmennyt paljoa vatsanpuruja tai tietääksemme allergioita. Pieni on terve, hyväntuulinen ja hymyileväinen, kaiken kaikkiaan valloittava ja sydämen sulattava pieni mies.

Millaiset nukkumisjäräjestelyt meillä on vauvan kanssa?
Meillä ei ole nukkumisen suhteen ideologiaa, vaan olemme päättäneet nukkua niin, miten parhaiten nukutuksi saamme. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että vauva nukkuu yhä vieressäni. Hän herää muutaman kerran yössä syömään, imetän makuulta ja jatkamme saman tien unia. Näin saamme molemmat olosuhteisiin nähden riittävästi öisin unta.
Isosiskojen kanssa olemme pitäneet unikoulun noin seitsemän kuukauden jälkeen, ja uskon, että toimimme samanlailla myös pikkuveljen kanssa, sillä ainakin kaksi edellistä unikoulua toimivat meidän perheessämme hyvin. Unikoulun myötä lopetan yösyötöt.
Unikouluvaiheessa olemme siirtäneet pinnasängyn lastenhuoneeseen, mutta nyt täytyy miettiä, kannattaako vauvaa siirtää nukkumaan samaan huoneeseen kolmevuotiaan kanssa vai jatkaisiko vauva vielä meidän makuuhuoneessamme nukkumista, mutta vain omassa sängyssään. Tätä täytyy pohtia vähän senkin mukaan, miten unikoulu menee.

Millaisia meidän päivämme ovat vauvan kanssa?
Meillä ei ole ollut minuutintarkkaa rytmiä, vaan olen imettänyt lapsentahtisesti. Nyt kiinteiden ruokien myötä päiviin alkaa tulla selkeämpi rytmi. Pidämme pääasiassa aika leppoisasta olosta, enkä ole halunnut sitoutua esimerkiksi ohjattuihin harrastuksiin.
Päivittäin ulkoilemme ja viikoittain tapaamme lähellä asuvaa äitikaveria ja hänen vauvaansa pidemmällä kävelyllä, mistä on tullut oikea henkireikä. Sitten viikon mukaan meillä on muita menoja, neuvolaa, mitä milloinkin ja välissä ihan tavallisia kotipäiviä.

Millaisia rutiineja meillä nyt on?
Päivittäisinä toimina toistuvat imetys, soseiden syömisen harjoittelu, hoitotoimet, vaunukävely ja lukeminen sekä yleinen vauvan kanssa oleminen ja seurusteleminen. Vauva viihtyy jo jonkin aikaa matolla omien lelujensa kanssa, lisäksi hän jumppaa ja ryömii kovin, etenkin imurin tyyppisiä houkutuksia kohti pieni singahtaa jo melkoisella vauhdilla.
Isosiskojen seura iltaisin päiväkodin jälkeen saa pienen silmin nähden iloiseksi. Ennen nukkumaanmenoa on tarpeen mukaan kylpy, kapalointi, siskojen kanssa yhteinen iltasatu ja vitamiinit. Kahden viikon iästä lähtien olemme joka ilta antaneet vauvalle vauvojen ja taaperoiden oman maitohappobakteeritipan D-vitamiinilla nimeltään BioGaia Drops + D3.

Miksi annamme vauvalle juuri BioGaia Drops + D3 -tippoja?
Tutkitun ja turvallisen BioGaia Drops + D3 -tippojen vauvalle luontaiset bakteerit ovat peräisin äidinmaidosta. Päiväannos sisältää vauvalle 100 miljoonaa elävää Lactobacillus reuteri Protectis -maitohappobakteeria auringonkukkaöljyssä sekä suositellun päiväannoksen 10 mikrogrammaa D-vitamiinia vastustuskyvylle.
Pakkaus on kokeilemistani helppokäyttöisin: viimeisenkin tipan saa puristettua tuubista ulos. BioGaia Drops + D3 -maitohappobakteeritippoja käytetään kerran päivässä: ensin hyvä ravistus ja sitten viisi tippaa lusikkaan. Tipat voi sekoittaa myös maitoon tai soseeseen.
Me annamme tipat suoraan lusikasta iltaisin ennen nukkumaanmenoa, jolloin otan omankin D-vitamiinin ja maitohappobakteerit. Säilytämme vitamiineja keittiön sekalaislaatikossa eli Monica-kaapissa. Joskin kyllästyin kaapin jo liialliseen sekalaisuuteen ja järjestin vetolaatikon selkeämmäksi.

Miten suhtaudun vauvan syöttämiseen?
Syömisenkään kanssa meillä ei ole ideologiaa, vaan hyödynnämme kaikkia tapoja ruokailla, tilanteen mukaan: sekä annan kaupan ruokia että teen joskus itse, sekä syötän soseena että annan vauvan vielä hieman kasvaessa sormiruokana.
Sormiruokailu meillä tarkoittaa nimenomaan paloina tarjottavia ruokia. Soseita tai puuroja vauva ei syö itse sormin, vaan ne syötän hänelle lusikalla.
Ajattelen, että jokainen ruokkii oman lapsensa sillä tavalla, minkä parhaaksi kokee ja mikä mahdollista kyseisessä tilanteessa on. Itse olen voinut imettää ja siksi olen sen mielelläni kaikkien kolmen kanssa tehnyt. Täysimetin vauvaa reilun viisi kuukautta ja yhteensä toivon imettäväni vuoden, jos vain vauvalle maistuu eikä muitakaan esteitä tule.

Eroaako tämä vauvavuosi jotenkin edellisistä isosiskojen kanssa vietetyistä?
Esikoisen vauvavuosi vuonna 2016 oli meille ehdottomasti haastavin, toki siksi, kun kaikki oli niin uutta, mutta varsinkin siksi, että esikoisemme oli ehdottomasti itkuisin. Lisäksi esikoisen oli vaikea päästä uneen päivien lisäksi öisin, joten valvoimme usein yöllä. Esikoisen aikaan olin hyvin poikki myös siksi, että imetys teki kipeää ja kesti kerralla jopa tunteja.
Kaksi seuraavaa vauvaa ovatkin sitten olleet melko identtisiä keskenään: melko hyviä nukkumaan öisin, kyvyttömiä nukkumaan päivisin, nopeita syömään rinnasta ja kaikkineen hyväntuulisen tyytyväisiä.

Mitä minulle äitinä kuuluu?
Itseäni on helpottanut odotusten laskeminen. Minulle on luontaista suhtautua realistisesti siihen, mitä kaikkea vauvavuoteen, varsinkaan kahden muun pienen lapsen kanssa, voi mahduttaa. Olemme yksinkertaistaneet elämää monella tavalla jättämättä ohjatut harrastukset, pitämällä menemiset kohtuudessa, hyödyntämällä valmiita ruokia ja niin edelleen.
Järjestelijänä ja minimalismia soveltavana karsijana osaan hyvin vähentää asioita, mutta aivan vasta olen oivaltanut sen, että nyt minun on itse asiassa syytä lisätä tiettyä arjesta irrottavaa tekemistä.
Huomaan, että yli puolen vuoden intensiivisen vauvassa kiinni olemisen jälkeen tarvitsen taukoja ja virkistymistä. Mukavia tapaamisia ystävien kanssa kalenteriin ja apua arkeen. Olen kartoittanut vauvanhoitoapua päiväunettomuustilanteen tasapainottamiseksi sekä harkinnut kuukausittaista siivouspalvelua. Nyt jos koskaan tunnen jaksamiseen sijoittamisen perustelluksi, sillä käteni eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen, eikä rimojakaan voi loputtomasti laskea.
Siinä, missä viime ajat ovat menneet enimmäkseen niin sanotusti pärjäämiseksi, toivon syksylle lisää iloa, tunnetta siitä, että koen olevani elossa. Se on ollut vähän kateissa. Olen maailman onnellisin vauvasta, ja siksi hänen ainutlaatuisesta alkuajastaan tuntuu tärkeältä taas voida nauttia.

Olen iloinen, että juuri BioGaia Drops + D3 oli mukana mahdollistamassa tätä postausta, sillä tuote kuuluu niin vahvasti meidän jokapäiväiseen arkeen, on kuulunut kaksiviikkoisesta asti ja tulee kuulumaan taaperoikään asti.
Vauvojen ja taaperoiden oma maitohappobakteeritippa D-vitamiinilla löytyy apteekista, ja tuote on syyskuun loppuun asti tarjouksessa Apteekkishopissa. Riittoisa pakkaus sisältää noin 50 päiväannosta. Tipat on tärkeä syksyynkin, sillä D3-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmän normaalia toimintaa lapsilla.
Tutustu tästä tarjouoshintaiseen BioGaia Drops + D3 Apteekkishop.fistä.