Kaupallinen yhteistyö, Desenio

Kivaa uutta viikkoa kaikille, aloitan sen sisustusjutulla!
Toivomme saavamme mahdollisimman monet loputkin kotiprojektit valmiiksi ennen joulua, ja siksi olemme puuhastelleet viimeistelyjen parissa. Vaikka tämäkään ei suinkaan ollut iso projekti, mutta projekti kuitenkin.
Vessa on kokenut pienen muutoksen ja näytän nyt ennen ja jälkeen -kuvat. Muutos oli todella helppo, mutta ainakin paikan päällä merkittävästi tunnelmaan vaikuttava.

Käytävän toisella puolella sijaitseva kylpyhuone-kodinhoito on kotimme ”päävessa”. Siellä on suurin osa tavaroista pesuaineista pyyhkeisiin sekä tärkeimmät toiminnot suihkuista saunaan. Muu perhe asioi pääasiassa isommassa kylpyhuoneessa ja siksi tästä pikkuvessasta on tullut ”äidin vessa”.

Tästä ennen-kuvasta näkee, että vuoden ajan vessassa oli tarjoilukärry meikeilleni. Ostin kärryn käytettynä alueelta ja saan sen varmasti samalla tavalla eteenpäin. Tarjoilukärry on palvellut loistavasti väliaikaisratkaisuna, mutta minulla on koko ajan ollut sellainen olo, että toivoisin vessasta lopulta vähän kalustetumman ja kotoisamman – ajan kanssa, ilman kiirettä, kun sopiva visio ilmaantuisi.
Eihän tämä nimittäin ole vain vessa vaan myös äidin zen-tila!

Yhtäkkiä sain päähäni kokeilla vessaan eteisestä mustaa hyllykköä. Se oli täysin oikeankokoinen mitoiltaan ja muutenkin teki tilasta välittömästi viimeistellymmän ja ryhdikkäämmän. Hankin näin vessaan samanlaisen hyllykön kuin meillä on eteisessäkin. Hyllykölle hankin koreja meikkejäni varten.
Lisäksi halusin viimeistellä vessan tauluilla. Koska olen ollut hyvin tyytyväinen Desenion julisteisiin ja puukehyksiin, päädyin heidän valikoimaansa.

Trendikäs ja ajankohtainen ratkaisu olisi ollut valita tauluiksi graafisia julisteita, joita myös löytyy Desenion valikoimasta kattavasti, niin kuin tietysti kaikkia muutakin tyylejä taiteesta vintageen. Kuitenkin oma mieltymykseni pysyy vain vuodesta toiseen klassisissa mustavalkoisissa valokuvissa.
Koska vessa on pääasiassa minun käytössäni, halusin valita kuviin jotain itselleni tärkeää. Nämä valokuvat muistuttavat minua elämän elegantimmasta puolesta.

Niin paljon kuin pidänkin ihan tavallisesta perhearjesta, toivon, että elämässä aina vastapainoksi pysyy myös arjen yläpuolelle vieviä elämyksiä, kuten hyviä illallisia, sielunruokaa kulttuurista tai pieni irtiotto tyylikkäässä hotellissa.
Ainakin minulle tärkeä tunne on tuntea itseni edes joskus kauniiksi legginssipäivien lomassa. Tuntea itseni naiseksi ja vaimoksi, eikä pelkästään äidiksi. Näistä ajatuksista taulut minua muistuttavat, kuten myös klassisesta kauneuskäsityksestä. Saan olla oma itseni pikkumustassa ilman, että minun tarvitsisi rohkeammalla pukeutumisella todistella itsestäni jotain muille.

Valintani tilan tauluiksi ovat:
Suede heels koossa 50×70 cm
Neck and shoulder 30×40 cm
Musta puukehys koossa molemmissa koossa
Kaikkien mustavalkoisten julisteiden valikoima löytyy täältä.

Olen aina pitänyt seinään nojaavista tauluista, ja siksi en näitäkään porannut seinään kiinni. Koska myöskään hyllyä ei tarvinnut porata seinään, muutos ei ilahduttavasti vaatinut seiniin koskemista. Tilaan saisi mahdutettua tarvittaessa korkean kaapin, mikäli joskus kaipaisimme lisää säilytystilaa. Nyt pärjäämme kuitenkin näin.
Olen tyytyväinen tähän muutokseen, siihen, miten pienellä vaivalla tilasta tuli kalustetumpi ja tunnelmallisempi, juuri niin kuin toivoinkin. Ilahduttavasti löysin vessassa käyttöä myös meidän vanhalle Harri Koskisen Block-valaisimelle. Block antaa pikkuvessaan kauniin valon, minkä johdosta tilaan käyminen ei tunnu enää kliiniseltä, vaan tunnelmalliselta.