Kaupallinen yhteistyö, Via ja Asennemedia

Meillä on tällä hetkellä kotona käynnissä melkoiset tsemppiviikot. Ei sen enempää eikä vähempää kuin maailma pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan syntymää.

Kuten olen kertonut, mieheni opiskelee tällä hetkellä ylempi AMK -tutkintoa jo valmiiksi aika haastavan työnsä päälle. Hän vieläpä otti alkuvuoteen erityisen paljon kursseja helpottaakseen koulua loppupäästä, kun lapsia on kaksi.

Minä, joka olin aina todella hyvä koulussa, makoilen nyt sohvalla tukka pystyssä, ja mieheni, joka ei koskaan aikaisemmin ollut mikään varsinainen koulunkävijä, on nyt meidän perheen reipas jatko-opiskelija. Kuinka tässä näin kävi, jaksan nauraa.

Tai nauraa ja nauraa. Välillä fiilis on oikeastikin vähän, jos nyt ei itseen pettynyt niin jotain sinnepäin. Niinä hetkinä yritän puhua itselleni niin kuin puhuisin ystävälle: yrittäjyyden, tai minkä tahansa työn, ja perheen yhdistäminen on jo hieno ja riittävä saavutus sinänsä.

Yhtä kaikki miehen koulunkäynti tuo oman lisänsä vielä minun yrittäjyyden, äitiyden ja odottamisen päälle. Oikeastaan tässä kohtaa minun tekee mieli käyttää puheenvuoro meidän kaikkien puolisoiden puolesta. Olen monesti kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka miten sinä jaksat -kysymykset osoitetaan pelkästään opiskelevalle tai pitkää työpäivää tekevälle – ei koskaan puolisolle.

Mutta faktahan on se, että mitä enemmän puoliso on toimistolla tai työmatkalla tai koulussa tai päivystyksessä tai missä ikinä, sitä suurempi muu perhevastuu kaatuu kotona olevalle. Tämän tiedän paitsi entisestään ystävieni nyt myös omasta kokemuksesta. Toisin sanoen minulla on sellainen olo, että tavalla tai toisella tässä opiskelee koko perhe (mitäköhän sitä ostaisi itselleen valmistujaislahjaksi?).

Oma yrittäjyyteni onneksi joustaa, ja siksi olen entistä onnellisempi, että pystyn tässä elämäntilanteessa työllistämään itse itseni. Epävarmuutta ja epäsäännöllisyyttä on toki paljon tavallista päivätyötä enemmän, mutta sentään voin itse säädellä sitä, koska teen ja mitä. Ja miten, eli onneksi tässä tilanteessa tarvittaessa vaikka kotisohvalla mahdollisimman mukavaa – tai vähiten epämukavaa – asentoa hakien.

Yrittäjänä äitiyslomalle jääminen tuntuu hyvin erilaiselta, absurdiltakin, että kynä muka tippuisi kokonaan jonain tiettynä päivänä, kun on ensin juotu kakkukahvit. Eihän se niin mene. Vaikka en tekisi laskutettavaa työtäkään, on jatkuvana ylläpidettävänä paljon muuta työhön liittyvää. Yrittäjänä ei voi asettaa yhdeksän kuukauden lomavastaajaa tai delegoida tuuraajaa.

Nämä viimeiset viikot ennen vauvan syntymää olen yrittänyt ottaa tsemppiviikkoina. Jaksan aika hyvin venyä, kunhan vain tiedän, mihin asti venymistä kestää. Vauvan syntymään mennessä, ellei pieni sitten synny etukäteen – skenaario, jonka mahdollisuutta en oikein haluaisi tunnustaa – mieheni on saanut merkittävän osan kursseista päätökseen. Samoin olen todella iloinen, että minä saan paahtaa projekteja vielä, kun käteni ovat päivisin vapaat.

Nimittäin se, mitä oli ennen esikoista ja mitä on edelleen ajan kuullettua muistot vaikea uskoa, tulee aina välillä elävästi mieleen: vastasyntyneen kanssa on saavutus saada ruoka pöytään. Muistan, miten mieheni teki minulle usein leivät valmiiksi jääkaappiin ennen töihin lähtöään. Miten käärö, jonka piti vain nukkua, yhtäkkiä estääkin aikuista ihmistä saamaan valmiiksi viipaloitua juustoa paahtiksen päälle?

Via-valmisruoista pidän todella paljon kotitoimistolaisena ja myös tulevana kädettömänä. On huojentava ajatus saada nopeasti eteen freesi jonkun muun tekemä lämmin ruoka, etenkin asuinalueella, jossa noutoruoasta kotiovelle voi vain haaveilla. Raaka-aineet säilyttävät tuoreutensa ja aidot makunsa, koska ruoka on kypsennetty samassa pakkauksessa, kun se laitetaan mikroonkin. Teknologian ansiosta esimerkiksi kasvikset ja pasta säilyttävät kiinteän olomuotonsa ilman säilytysaineita. Kolmen minuutin päästä pakkaus viheltää valmiina syötäväksi.

Muistan hyvin, miten Via tuli Jyrki Sukulan johdolla markkinoille jo kymmenen vuotta sitten jotenkin hyvin erilaisilla mielikuvilla, kun valmisruokiin oltiin siihen mennessä totuttu liittämään. Nykyään sarjaan kuuluu 11 valmisruokaa ja kaksi salaattia, ja kaikki niistä valmistetaan Suomessa. Korean Beef Bulgogissa on käytetty suomalaista naudanlihaa, Via Risotto Pollo Limonellossa ja Tikka Masalassa molemmissa kotimaista kanaa. Kaikkiruokaisena pidän siitä, että tarjolla on monenlaisia maailmanmakuja. Näistä oma suosikkini on täyteläisenmakuinen Pollo Limonello -risotto – voisinhan suurin piirtein uittaa kaiken lempparissani sitruunassa.

Lisäsitruunan kanssa vielä risoton tarjosinkin, enkä muuten vain kuvia varten. Yhtäkkiä sain flashbackit valmisaterioista ja toimistoajoista. Muistan, kuinka poikkesin tavoillani melkein kaikista kollegoista: en koskaan syönyt valmisruokaa suoraan pakkauksesta, vaan asettelin sen nätisti posliinilautaselle höysteiden kanssa. Se herätti aina ihmettelyä ja yhä tänä päivänä olen samanlainen. Tiettyjä take away -ruokia lukuun ottamatta minusta on turnoff syödä ruoka suoraan rasiasta – lautasella ateria on aina erilainen elämys.

Sen lisäksi, että aion helpottaa elämääni valmiilla aterioilla, olen myös suunnitellut loppukiritsemppausta keittiössä. Ajatukseni olisi vielä ehtiä sulattaa pakastin ja täyttää se sen jälkeen ensimmäisiä viikkoja silmällä pitäen hätävaroilla, kuten itse tehdyillä kasvissosekeitoilla, mutta katsotaan, miten käy. Olo on vähän kuin maailmanlopun odottajilla. Älkää siis ihmetelkö, jos näette tutun naaman hamstraamassa kaupassa aterioita ja säilykkeitä.

Yhtä kaikki välillä rehellisesti sanottuna stressaan yrittäjyyden, vastasyntyneen hoitamisen sekä miehen työn ja opiskelujen yhdistämistä, ehkä etenkin omien rajojen asettamista, mutta toisaalta vähintään yhtä paljon blogi huojentaa: minulle se on se niin sanottu oma juttu, jota kotiäitiyden rinnalle kaipaan. Haluan ja yritän luottaa siihen, että te pysytte matkassa mukana, vaikka postaustahti jossain vaiheessa hidastuu tai aivot hetkeksi pehmenee.

Työniloa ja herkullista lounastaukoa! Samoin tsempit kaikille viimeisillään oleville kanssaodottajille, teitä taitaa olla linjoilla jonkun verran.