Majoitus saatu, Långvik

Terveisiä Långvikista Kirkkonummelta, jossa saimme viettää viime viikonlopun. Kaksi peräkkäistä viikonloppua muualla kuin kotona on omassa elämässäni harvinaista herkkua, ensin olimme vuokramökillä perheen kanssa ja nyt sitten tyttöjen kesken Långvikissa. Molemmat irtaantumiset tekivät melkeinpä kokonaan kotona vietytyn syksyn jälkeen todella hyvää.

Ajattelin, että kerron mieluusti Långvikista tarkemmin nyt, kun matkailu rajoittuu pitkälti kotimaahan, ja haluan muutenkin tukea kanavissani lähimatkailukohteita. Minulla onkin nyt ollut poikkeusvuoden ja muuton takia pidempi tauko #viehättäväkohde-suosituksista, joten ihana taas päästä nostamaan kotimaanmatkailun helmiä. Itse olin käynyt Långvikissa aikaisemmin muutamaankin otteeseen, mutta vain päivätilaisuuksissa, joten tällä reissulla yövyin kohteessa ensimmäistä kertaa.

Silloin, kun viime vuonna varasin ensimmäistä kertaa vuokramökkiä syysviikonlopuksi kyselin teiltä vinkkejä, mikä olisi kiva lähikohde syystunnelmointiin. Moni vastasi juuri Långvik, enkä ihmettele. Kirkkonummelle ajaa nopeasti mistä päin pääkaupunkiseutua vain, mutta tunnelma on täysin toinen kuin kaupungissa.

Silloin emme kuitenkaan päätyneet Långviikin, koska etsimme koko perheelle sopivaa kohdetta. Mielsin silloin Långvikin enemmän pariskuntapaikaksi, ja sitä se minusta tämän viikonlopun perusteella erityisesti onkin – sekä tietysti ihana kohde muullekin aikuisseuralle, kuten ystävien kesken.

En lainkaan sano, etteikö Långviikiin voisi mennä lasten kanssa, totta kai voi, mutta oma henkilökohtainen mieltymykseni on suosia tämäntyyppisiä kohteita aikuisten kesken tai sitten vuosien päästä isompien, ei-enää käytäviä pitkin juoksevien lasten kanssa. Syömään vaikka brunssille voisin ilman muuta mennä Långviikiin lastenkin kanssa, mutta jos yöpymiseen haluaa yhdistää esimerkiksi spa-hetken, niin siinä kohtaa kohde on enemmän aikuisille.

Kuten sanottu, Långvik sijaitsee Kirkkonummella ja on Kansallis-Osake-Pankin entinen kooulutuskeskus 70-luvulta, Kekkosen vakiopaikka muun muassa. Nykymuotoiseksi kokous- ja kylpylähotelliksi Långvik kunnostettiin ja avattiin kymmenen vuotta sitten. (Fun fact: olin silloin Långvikin viestintää hoitaneessa viestintätoimistossa töissä ja muistan vielä ensimmäisen kierrokseni paikassa nuorena tiedottajanalkuna.)

Tämänkertainen isäntämme, koko kymmenen vuotta Långvikissa työskennellyt johtaja, puhui meille ihailtavan avoimesti siitä, miten se on ollut tasapainoilua yhdistää alunperin Rotenbergien omistaman paikan idästä tuleva luksushenkinen tyylimieltymys suomalaiseen lähiluontoon. Lisään tähän itse vielä 70-luvulta peräisin olevat puitteet – eihän tämä yhtälö tosiaan ole se tyypillisin esimerkki sellaisesta punaisesta langasta, jolla kohdetta aletaan suunnittelemaan nollasta.

Juuri tämän kaiken historian huomioon ottaen Långvikissa on mielestäni onnistuttu hienosti yhdistämään laatu luonnonläheisyyteen. Nykyään kokous- ja kylpylähotelli on täysin suomalaisomistuksessa. Puitteet ovat arjen yläpuolelle nostattavan ylelliset kodikkaalla tavalla. Ravintolan keskellä lämmittää takka ja ikkunoista piirtyy metsä- ja rantamaisemat. Ravintolassa keskitytään skandinaaviseen keittiöön.

Niin, ravintola. Siitä minulla oli suuret odotukset ja ne täyttyivät. Saimme testata nimikkolounaana Menu Kirkkonummen ja illallisena maistelumenun. Molemmat kokemukset olivat erinomaisia ja suositeltavia. Aamiainen oli myös odotetun tasokas ja monipuolinen pitäen sisällään hotelliaamiaiselle tyypilliset vaihtoehdot mutta myös ainakin meidän kerrallamme erikoisuutena blinejä.

Tunnelmallisessa ravintolassa syödessä ja kaunista jouluista cocktailia juodessa tuli suoraan sanottuna pikkujouluolo. Koska olen yrittäjä, en osaa edes kaivata valtavia henkilöstöjuhlia, vaan jo tällainen kuuden hengen seurueessa syöminen ja seurusteleminen tuntui hurjan erityiseltä ja juhlavalta.

Olenkin todella onnellinen siitä, miten olen blogin kautta saanut ihmisiä elämään. Ylipäätään uusia ystäviä, mutta myös ikään kuin laajennetun kollegaverkoston. Vaikka töistä ei vapaa-ajalla puhuisi kuin joitain hetkiä, saa juuri omaa alaa ymmärtäviltä elämään ihan omanlaista vertaistukea. Naurattaa tämä kaverikuvamaininen otos, joka eteersyydessään on vähän toista maata kuin jatkuvan naurun säestämä seurue. Seurasta kiitokset Sannalle, Giseldalle, Heidille, Caritalle ja Netalle.

Minusta kaiken kaikkiaan Långvikissa on turvallista näin poikkeusaikanakin olla. Paikka on sen verran iso, että turvavälit oli helppo pitää ja henkilökunta oli huomioinut kaiken hienosti. Minusta se tuntuu todella huojentavalta ajatukselta yksittäisten ihmisten jaksamisen sekä yritysten selviämisen näkökulmasta, että edes näin pienellä porukalla voi joskus jotain tehdä. Siinä mielessä olemme Suomessa onnellisessa asemassa ja itse ainakin koen, että jos voimme säilyttää tämänkin tason normaalista elämästä lähikuukaudet, niin se tuntuu todella riittävältä ja olen siitä hurjan kiitollinen.

Nauroimmekin moneen kertaan, että onko se tämä matkailutauko vai mikä, mutta Långvikissa olo tuntui siltä kuin olisi ollut laivalla – toisessa todellisuudessa. Hampaita pestessä miettiä, saakohan tätä vettä juoda ja niin edelleen. Kyllä voikin siis todella puolisen tuntia kodista olla henkisesti hyvällä tavalla pitkä matka.

Hyvän ruoan lisäksi Långvikissa voi nauttia wellness-puolesta: spa-hoidoista ja kylpyläosaston altaasta ja saunasta. Lisäksi Långikissa voi käydä kuntosalilla ja ohjatussa joogassa. Me tällä kertaa kävimme kävelyllä raikkaassa ilmassa. Kesää kohti liikuntamahdollisuudet monipuolistuvat entisestään esimerkiksi SUP-laudan vuokrausmahdollisuutena.
Kiitos vielä Långvik hyvästä huolenpidosta ja mahdollisuudesta tulla tutustumaan kohteeseen rentouttavan viikonlopun merkeissä!