Tapahtui elokuun alussa erään lomaltapalanneen päässä…

Löytyisipä uusi koti hetinytsamantienvälittömästiniinkuinolisijo. Mihin tätä malttamattomuutta purkaisi, haaveiluun kai. Vauvakin tuossa nyt nätisti, teen espresson ja mietin, minkälainen olisi seuraavan kodin sohvapöytä. Moni muu suunnitelma on alustavasti kirkastunut, mutta ei se. Mitä kaipaan: jotain kevyttä, ilmavaa, pyöreää, ehkä valkoista, lasia tai kromia. Koska pitkäaikaista design-haavetta ei ole, tämä saa mennä pihistys-kategoriaan.

Ikean Vittsjö-sarjassahan on se kiva, sitä sarjaahan meillä on sivupöydätkin. Kurkkaan sen. Ai niin, Vittsjö-sohvapöydässä oli tuo vähän raskaan tuntuinen alalevy, ei se tunnu omalta sittenkään. Mutta kurkataan nyt vielä Pinterestistä inspiraatiokuvia. Aha! Joku on jättänyt pöydän kokoamisvaiheessa alalevyn pois. Mikä simppeli hack, miksi en itse tajunnut! No nyt näyttää hyvältä, täydelliseltä oikeastaan.

Onpa kiva nyt jo tietää hyvä kalustevaihtoehto seuraavaan kotiin, kun muutossa kerralla tulee niin paljon päätettävää. Itse asiassa, eipä tuo hassumpi olisi jo tähänkään kotiin.

Tosiaan, toisihan tuo paljon tilan tuntua, sujuvuutta kulkuväylille ja pehmeyttä suorien ja mustien linjojen vastapainoksi. Miten tyytyväinen olen ollut pyöreisiin yöpöytiin ja peiliinkin. Edellinen sohvapöytä hankittiin kuitenkin jo edelliseen asuntoon ja se varmasti löytäisi uuden hyvän kodin. Jos tässä kodissa viihtyminen on tosiaan yhdestä 39 euron sohvapöydästä kiinni, niin…

Rakas…

Ah, miten voikin koti tuntua erilaiselta. Ei mitenkään absoluuttisesti paremmalta tai huonommalta, koska pidin kovasti Slettvoll-henkisestä edellisestäkin, mutta tähän tilaan ja tämänhetkiseen tarpeeseen niin paljon oikeammalta. Ihan kuin koti ja minä olisimme saaneet lisää happea – ja lisäaikaa.

Mikäs kiire meillä tästä toisaalta on muuttaa. Jos mahtuminen onkin mielentila. Ja sitten on vielä se naapurista saatu remppaidea, pitäisikö sitä Oikotietä sittenkin olla selaamatta hetkeen.