Tuotteet saatu PR-näytteenä

Ikea-kassi on monen perheen roudausklassikko, mutta sähkönsinisenä ja muovisena ei välttämättä kuitenkaan se esteettisesti mieluisin ratkaisu. Melko vastaavia muovisia, mutta mustia kasseja olen löytänyt Clas Ohlsonilta. Niitä käytämme esimerkiksi varastossa säilyttämiseen.

Kuitenkin reissussa pidän itse enemmän kankaisista laukuista kuin muovisista. Isoissa kankaisissa kasseissa kuitenkin idea pysyy samana: niihin saa helposti heitettyä vaikka mitä tavaraa, mitä väistämättä perheenä liikkuessa on paljon. Tämäntyyppisissä kangaskasseissa hyvä puoli on myös se, että kasseja on helpompi mahduttaa esimerkiksi autossa eri koloihin kuin kovia matkalaukkuja. Ihan parhaita kumppaneita esimerkiksi kesän mökkireissuille siis! Suosittelen tarkoitukseen kahta kassia, jotka molemmat ovat kotimaisten yritysten tuotteita.

Kotimaisen ILOAn Reilu-laukku on samojen suomalaisten naistyrittäjien tuote kuin ILOA Viima -softshell-haalari, josta aikaisemmin kerroin. Perheenäiteinä Sari ja Eveliina olivat niin ikään tottuneita roudaamiseen ja kehittivät siksi ”Ikea-kassista inspiraationsa saaneen arjen monitoimilaukun”. Tässä laukussa parasta on se, että laukussa on erittäin kovaa kulutusta kestävä sekä vettä pitävä pohjakangas. Näin laukkua voi huolettomasti laskea maahankin. Muuten laukun kangas on kaunista vaaleaa puoliksi pellavaista ja puoliksi puuvillaista kangasta, ja se suljetaan vetoketjulla. Reilu-laukku ommellaan Suomessa, pientuotantona Kiteen Tekstiilitehtaalla.

Gauhar Helsinki -viikonloppukassi
Gauhar Helsingillä on muutamiakin erilaisia monitoimisia kasseja. Tämä pellavainen viikonloppukassi on valmistettu Virossa ja sen ulkokangas on pellavaa ja sisäpuoli polyesteria. Laukku on hieman edellistä pienempi, mutta erittäin tilava kuitenkin: tässäkin kuvassa kassissa on kahdet lasten pelastusliivit, pyyhkeitä, hiekkaleluja, piknikviltti ja vaikka mitä. Parasta tässä laukussa on se, että se menee taiteltuna erittäin pieneen tilaan. Laukun voi siis hyvin ottaa myös varakassiksi erilaisia tarkoituksia varten, esimerkiksi uimareissuja ja kauppapysähdyksiä varten. Kassi suljetaan vetoketjulla ja siinä on myös edessä kätevä vetoketjullinen tasku pientavaralle. Väri on kaunis yhdistelmä meleerattua beigeä ja harmaata.