Vietimme juuri toista hääpäiväämme ja päätin, että nyt sen teen: tarkemman postauksen siitä, miten naimisiinmeno New Yorkissa onnistuu. Aihetta on toivottu blogissa ja saan siitä tasaisin väliajoin kysymyksiä, joten tässä kooste kaikille kiinnostuneille. Ei muuta kuin tyllihameen helmat hulmuamaan ja menoksi.
Valmistelut ja vihkiminen
New Yorkissa suomalaisten on mahdollista mennä naimisiin kirkollisena vihkimisenä New York Finnish Lutheran Congregation -kirkossa. Mihinkään paperisotaan ei tarvitse ryhtyä: vihkimiseen tarvitaan samat paperit kuin Suomessakin eli esteettömyystodistus riittää. Kirkko sijaitsee Manhattanilla West Villagessa ja pastorina toimii Tiina Talvitie. Me aloitimme valmistelut noin puoli vuotta aikaisemmin, mikä riitti oikein hyvin. Kirkon kautta hoituu myös kanttori ja tarvittaessa todistajat, niin kuin meidän tapauksessamme, koska halusimme mennä naimisiin nimenomaan kahdestaan, eikä vieraita ollut. Vaihdoin sukunimeni, mutta sillä ei ollut merkitystä matkustusasiakirjoihin paluumatkalla. Matkalta voi hyvin palata vanhalla nimellä, kunhan sekä passi että lentolippu on edelleen samalla vanhalla nimellä.
Päivän kulku
Päivän kulku on tietysti jokaisen itse suunniteltavissa, mutta meillä se meni näin: aamiainen hotellissa – hiukset ja meikki hotellin läheisellä kampaajalla – pukeutuminen hotellihuoneessa – tapaaminen kuvaajan kanssa hotellin aulassa – yhdessä taksilla kirkkoon – vihkiminen – kuvia kirkon lähellä – taksilla hotellille virkistäytymään ja ottamaan kuvia hotellin kattoterassilla – taksilla Central Parkiin ottamaan kuvia – kävellen illalliselle – taksilla hotellille. Jos voin jotain suositella niin sen, että kampaajan ja meikin ottaa hotellin lähellä tai vastaavasti, että hotellin valitsee hyvän salongin sijainnin perusteella (siinä vaiheessa ei halua arvuutella, toimiiko Manhattanin liikenne vai ei). Muutenkaan minuuttiaikataulu ei ole suositeltava ja suunnitemassa on hyvä olla joustoa, koska suurkaupunki voi yllättää ja taksimatkat jumittaa, eikä tunnelmaa ole kiva pilata stressillä.
Hääohjelma
Häävieraiden kestitsemiseen ja juhlatiloihin New Yorkissa en valitettavasti osaa ottaa kantaa, koska me tosiaan juhlimme kahdestaan. Meillä päiväohjelma onnistui ihmeen hyvin ja päivä kulki täysin suunnitellusti, vaikka henkisesti varauduimme yllätyksiin. Kunnon aamiainen piti hyvin energiatasot yllä ja lounaaksi riitti kevyt naposteltava virvokkeineen, jonka olimme ostaneet valmiiksi hotellihuoneeseen. Pieni virkistäytyminen hotellilla päivän puolivälissä olikin erinomainen idea. Muuten pääasiassa päivän vei vihkimisen jälkeiset kuvaukset, mutta hei, mikä se hauskempaa, kun viilettää tyllihameessa ympäri suosikkikaupunkia ja saada osansa hyväntuulisten tuntemattomien jenkkien onnitteluista. Foodieina meille päivän huipennus oli ravintolaillallinen ja siihen halusimme panostaa paljon. Alkusamppanjoita ja loputtoman pitkää maistelumenua kolmen Michelin-tähden Daniel-ravintolassa Upper East Sidella emme unohda koskaan. (Ainoa päivän pettymys oli, ettei ravintolan vakioasiakkaista esimerkiksi Jay-Z ollut samaan aikaan paikalla. Tästä päästy pikkuhiljaa yli.)
Hääkuvaus
New York Finnish Lutheran Congregation -kirkko on todella pimeä, luonnonvaloa ei ole nimeksikään. On siis turha haaveilla siitä, että kirkkokuvista tulisi täydellisen vaaleita ja kuulaita. Toisaalta ainakin itselleni riitti se, että kirkkokuvista jäi henkilökohtainen ja koskettava muisto – ne Pinterest perfect -kuvat voi sitten ottaa muualla. West Village, jossa kirkko sijaitsee, tarjoaa ihanan perinteiset newyorkilaiset kuvauspuitteet (ajattele Carrien kotiportaita). Yhteensä otimme kuvia kolmessa eri paikassa, kirkon läheisen West Villagen lisäksi Nolitassa sijainneen The Nolitan -hotellimme kattoterassilla sekä Central Parkissa. Tällä yhdistelmällä sai hyvin katettua kauniita ja keskenään erilaisia New York -maisemia. Sään takia on hyvä miettiä myös edes yksi kuvaamiseen sopiva sisätila. Siinäkin mielessä häämatkalla kannattaa panostaa kauniissa hotellissa yöpymiseen, että kuvia voi ottaa tarvittaessa vaikkapa hotellin aulassa. Hääkuvaajan, suomalaisen harrastelijakuvaajan, löysimme tutun kautta. Enää kuvaajamme ei asu New Yorkissa, mutta aina kannattaa kokeilla käyttää suhteita hyväksi. Tietysti Manhattanilta löytyy paikallisia hääkuvaajia, mutta en edes halua tietää, kuinka paljon suuruudenhullujen jenkkien hääkuvaussessiot maksavat.
Hääkampaus ja -meikki
Niin kuin kaikki muutkin varaukset, myös kampaus ja meikki kannattaa tietysti varata etukäteen ja kuten sanottua, mielellään läheltä hotellia. Itse kävelin The Nolitan -hotellilta tien yli Dress Hair Salon By Miwa -salonkiin, jossa sama henkilö teki sekä kampauksen että meikin. Koekampausta ja -meikkiä en varannut, mikä oli oma riskinsä, mutta onneksi olin lopulta tyytyväinen jälkeen. Vaihtoehtoja kannattaa katsoa sijainnin ja arvostelujen mukaan vaikka Yelpistä. Jos vieraaseen salonkiin meneminen tuntuu liian isolta riskiltä, voihan koekampaukseen ja -meikkiin mennä edeltävinä päivinä tai vaihtoehtoisesti opetella meikkaamaan ammattilaisen opeilla Suomessa ja tehdä meikki itse. Muuten häätyyliin liittyen puvut ja sormukset me toimme Suomesta, mutta mikään ei estä niitäkään hankkimasta New Yorkista, jos on tarpeeksi aikaa ja hyvät hermot, että varmasti sopivat löytyvät. Huomenlahjat on kiva ostaa paikan päältä, vaikka kirjaimellisesti seuraavana aamuna (niin väsynyt tämä tuore rouva ei juhlinnoistaan ollut, etteikö olisi löytänyt hyvinkin nopeasti herättyään Fifth Avenuen Tiffanylle).
Hääkukat
Kukkakimpun tilasin etukäteen The Flower Girl -kukkakaupasta ja hypetetyt floristit tekivätkin ihanaa jälkeä etukäteen lähetettyjen esimerkkikuvien pohjalta. The Flower Girl halusi kimpusta maksun etukäteen, hoidin sen muistaakseni tilisiirtona, mutta käytännöt voivat toki vaihdella. Koska kukkakauppa ei ollut aivan hotellin lähellä, haimme kimpun hotellille vihkimistä edeltävänä päivänä ja se säilyi hyvin seuraavaan vihkipäivään.
Häämatka
Suosittelen, että New Yorkiin saapuu ainakin pari kokonaista päivää ennen häitä totuttelemaan aikaeroon, hoitamaan asioita ja valmistautumaan henkisesti. Yhtä paljon suosittelen, että vielä hääpäivän jälkeen jää muutama päivä aikaa nauttia. Silloin kaikki häästressi on ohi ja tuoreena avioparina voi vain onnellisesti ja rennosti nauttia kaupungista. Vaikka New York on jo itsessään osa häämatkaa, on sieltä hyvä tilaisuus jatkaa vielä rantamaisemiin esimerkiksi Karibialle. Me vietimme reilun viikon hanimuunin Grenadalla, josta voi lukea postauksesta Thanks Grenada, you treated us well.