
Aina, kun jaan jotain Instagram Storiesiin terassin ruukuista, tulee viestitulva siitä, mistä ruukut ovat. Kiva kun teitä kiinnostaa ja kiva jos voin olla avuksi! Niinpä vastaan nyt usein kysyttyyn kysymykseen täällä blogissakin: ruukut ovat 4Living-merkkiä. Osa ruukuista oli meillä jo viime vuonna, ja tänä vuonna täydensimme samoja Vekeltä. Sieltä siis ainakin pitäisi näitä moderneja valkoisia jalallisia kukkaruukkuja ja kukkalaatikoita saada. Samoja löytyy myös mustassa värissä.

Niin kuin Yrttikesän aloitus ja Välimeri takapihalle -postauksessa kerroin, meille tärkeintä pihalla ovat aina olleet yrtit ja niin on tänäkin vuonna. Tähän mennessä olemme istuttaneet basilikaa, persiljaa, korianteria, sitruunamelissaa, oreganoa sekä varrellisen rosmariinin ja valtavan timjamin. Niin kuin kuvasta näkyy, osa ruukuista on vielä tyhjinä ja niihin tarkoitus on laittaa ainakin salviaa, minttua, tilliä ja ruohosipulia sekä mahdollisesti rakuunaa, lipstikkaa ja mitä nyt löytyykin.
Nyt ruukut ovat keskellä terassia, sillä siirtelen niitä edelleen joka yö sisälle lämpimään ja päiväksi aurinkoon ja taas taas raekuurolta suojaan ja niin edelleen. Onneksi en ole unohtanut yrttejä kylminä öinä ulos vielä kertaakaan. Siitäkin syystä pidän näistä ruukuista, että ne ovat niin kevyitä ja helppoja siirtää (vaikka en odottanutkaan, että toukokuussa olisi näin paljon kylmiä öitä sekä rae- ja räntäkuuroja).
Ruukkujen varsinainen paikka on terassiovien ja grillin välisessä kulmassa, mutta varmasti ainakin koristellisempia kasveja, kuten laventelia ja valkoisia kesäkukkia, tulee siirreltyä terassiovien suullekin. Kuvaan toki kesän mittaan laajemmin terassia, tällä kertaa pikanappasin vain kuvat ruukuista.

Olen myös saanut paljon kysymyksiä yrttien istuttamisesta, kun nämä ruukut ovat umpinaisia, eikä niissä ole reikää pohjassa. Olen istuttanut yrtit suoraan ruukkuihin niin, että pohjalle olen laittanut jätesäkistä leikattua muovia suojaksi ja sen päälle salaojan sorasta, kivestä tai vastaavasta. Sitten vain multaa ja yrtit.
Timjamin ja rosmariininkaltaiset puuvartiset yrtit ovat mutkattomia, mutta etenkin basilika tarvitsee paljon vettä ja on arka kylmälle. Muuten pidän yrttejä helppoina hoidettavina, jotka pärjäävät vähän suurpiirteisemmänkin puutarhurin käsissä. Kannattaa siis ilman muuta rohkeasti kokeilla! Itselleni tämä köyhän naisen Toscana on aina kesän suurin onni ja ilo.